Kategoria(t): Leffa-arvostelut


Oi tätä CGI ilotulitusta!

Hyvin turhaa pääsiäistä teille nautiskelijat nyt on taas DVD namin aika! DVD nami kulkee nimellä Fungicide.

Hyvää pääsiäistä!

Sieni kasvaa metsässä synopsiksen vieressä. Hullu tiedemies on kehitellyt aineen joka muokkaa DNAta, aine pääsee vapaaksi ja kummia alkaa tapahtua metsässä.

Niin juuri eli taas mietin päässäni että minkälainen tämäkin elokuva tulee olemaan, en ollut kuitenkaan valmis siihen hulvattomaan tykitykseen mitä okulääreihini viskottiin oikein kaksin käsin. Tämän elokuvan efektit saivat Terror Toonsin efektit näyttämään Mona Lisalta.

Fungicide (2005)

Elokuva lähtee käyntiin kuvasarjalla missä meidän tiedemies sekottaa aamukahviaan eikuin se olikin hänen “salainen liemi”. Kuin olemme katsoneet tätä sekottamista viisi minuuttia siirryme yläkertaan missä hänen vanhemmat pakottavat hänet viikonloppulomalle johonkin takahikiän majataloon. Älkää kysykö miksi.

Meidän tiedemies on oikeasti vanhempien kellarissa asuva ylinäyttelevä hullu ja älkää kysykö miten hän on saanut tarvikkeet, resurssit ja rahat hänen omaan projektiin kuin hän vain räveltää My First Chemisty setillä. Herra Einstein sai litkunsa valmiiksi ja pakkasi sen selkeästi TYÖKALUILLE suunniteltuun salkkuun… joo eihän sitä poran muotoista sisennystä kukaan siinä huomaa!

Elokuva esittelee meille suhteellisen nopeaan tahtiin meidän päähenkilöt. Esittelen ne pähkinänkuoressa.

Sekopää majatalon pitäjä joka on luontohullu akka joka näkee “näkyjä” tai jotain vastaavaa… en… en saanut oikein tolkkua.

Lomailemaan tullut vapaapainija joka haluaa vain viettää rauhallisen loman kuin lääkäri on määrännyt hänelle lepoa.

Itseään täynnä oleva materialistinen kiinteistövälittäjä joka juonii jotta saisi ostettua tämän tilan itselleen.

Meidän hullu tiedemies joka on matkalla majataloon.

Ensimmäisenä saapuu painija joka haluaa rentoutua mutta meidän majatalon emäntä heittää ihme mindfuck läppää joka saa minunkin pään sekaisin. Seuraavaksi paikalle saapuu autollaan kiinteistövälittäjä joka juonii ääneen että kuin ostan tämän tilan ja yhtäkkä hän saa hakkaa rattia eikuin hän törmäsi parkkeerattuun autoon… ihan hyvin näytelty… NOT. Hän nousee ja joku avaa tölkin ja linssissä on smäidä… eikuin sehän oli se auto kuin se vaurioitui… AAAAAAAAAAAAAARRGH!

Että ei pääsisi unohtumaan!

Kuin olemme kuulleet asuntokauppiaan vittuilua jonkin toven saapuu meidän hullu tiedemis paikalle ja kuin hän kävelee portaita ylös kaatuu hän maahan ja salkku putoaa ehjänä maahan. Eikuin sehän putosi avonaisena ja putkilo putosi maahan mikä sisälsi sitä töhnää mutta ei särkynyt. Eikuin ilmeisesti se avautuikin… HYVÄÄ LEIKKAUSTYÖTÄ!

Mömmö valuu vahingossa kahden kaupasta ostetun herkkusienn päälle mitkä ovat aseteltu otollisesti kuistin alle. Kuin meidän tiedemies menee katsomaan mihin aine kaatui niin siitä valuu vieläkin semmoiset litran verran (litku oli vernäyteputkilossa) niiden perkeleen sienien päälle… huoh.

Kuin meidän nelikko on kasassa rupeaa dialogin runsaudensarvesta pulppuamaan herkkuja…. ote elokuvan dialogista. Voi luoja.

Painija: Hei, haluukko oluen?

Tiedemies: Mikä on olut?

Kiinteistövälittäjä: Ootko tosissas?

Tiedemies: Joo ku olin lukiossa opiskelijat joi tota. Kaveri kippaa oluen samalta istumalta kurkusta alas.

Elokuvan ensimmäinen kuolonurhi on ilmeisesti hyönteismyrkyttäjä joka kurkkaa parvekkeen alle josta tappajasienet nappaavat hänet ja syövät hänet. Vaikka tämä tapahtui saman talon kuistilla ja kaveri huusi minkä kurkusta lähti ei kukaan sisällä olevista reagoinut, lähtee meidän sankariporukka ulkoilemaan ja ihmettelevät missä tuholaismyrkyttäjä on ja se unohdetaan sen siliän tien.

Siirrymme tielle missä meidän nelikko vaeltaa ja törmäävät johonkin tosi-tv juttuun missä ei ole mitään järkeä. Televisio-ohjelman on tarkoitus olla jokin patriottinen leikkimielinen selviämiskilpailu. Kilpailuun osallistunut militanttiurpo juoksee meidän porukkaa kohti huitoen viidakkoveitsellään, tavattuaan tämän henkilön he jutustelevat jonkin aikaa ja taustalla tapetaan meidän kameramies. Militanttiurpo lähtee etsimään kameramiestään hetkenpäästä palattua takasin hän roikotta veristä kameraa ja porukka palaa takaisin sisälle pohtimaan mitä kävi.

Seuraavassa kuvassa meidän majatalon emäntä yrittää pientä oksaa kirveellä katki, ei onnistu siinä(todella naurettavaa) ja samalla pulpahtaa meidän kiinteistäövälittäjä ulos räväyttäen “karismaattisen” myyntipuheensa jotta meidän omistaja suostuisi myymään majatalon. Yhtäkkiä kuulemme mahtavan leikkaa/liimaa huudon minkä olemme kuullut ainakin joka kuolonkohtauksessa kymmenen kertaa ja parivaljakko ryntää sisään tarkastamaan tilanteen että mitä kävi huomaa he meidän militanttimiehen istuvan lattialla tuojottaen videokasettia mikä on irroitettu siitä verisestä kamerasta.

Kuin he katsoivat filmin sisällön missä pannuhanska…tappajasieni…sateenvarjo(?) tappaa kameramiehen porukka menee hämilleen ja meidän majatalon emäntä tarjoaa sienisalaattia porukalle tuuaksi siitä meidän militanttimies kimpaantuu ja heittää salaatin seinään hokien “noi tappoi kuvaajan”. Okei… mitä… mitä… aargh! Meidän painija suuttuu ja lähtee ulos ja hetken päästä törmää tappajasieneen joka puraisee herraa jalasta, hän pääsee kuitenkin pakoon. Ihania nuo pannuhanskasienet.

Palaa han takaisin porukka lyötäytyy yhteen ja miettii mitä voisi nyt tehdä kuin tappajasienet saartavat heitä. Meidän hullu tiedemies huonolla ja tarkoitan todella huonolla näyttelyllä hekottaa että ninhän tässä piti käydä ja olen todellä ylpeä omista kullannupuistani. Porukka saa hänestä tarpeeksi ja kolkkaavat he hänet ja köyttävät meidän sekopään. Kuin tiedemies on käytetyt näkeen hän unta että on sienen isukki, syöttäen sitä, pelaa sen kanssa konsolia ja lopuksi lukee iltasadun sienelle… MITÄ VIT!? AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGH!

Oi pikku kullannuput!

Porukka pähkäilee mitä sienille voi tehdä ja tiedemies valoittaa heille että nämä sienet ovat älykkäitä ja voivat omia uhrin taidot jos purevat sitä… niin juuri… hyvä hyvä.

Sitten se alkoi nimittäin kunnon fail-fest, nauroin itseni kipeäksi(vieläkin sattuu kuin nauroi niin pirusti)… kunnon hirvittävää CGI kuraa, hulvattomia ääniefektejä ja kamalaa tappelua. Kuin miedän painija meinasi käydä vessassa niin pöntöstä putkahti sieni ja painija hakkasi sitä vessaharjalla… ulvoin naurusta… ei helvetti aivan kamalaa settiä taas liikenteessä. Ei se naurettavuus vielä lopu sillä meidän sekopää majatalon omistaja muuttuu maastopukuiseksi kommandoksi ja laittaa CSI Maiami tyyliin aurinkolasin päälle.

Kuin posse on raahannut itsensä ulos aseitten kera eli kaksi pistoolia, utzi ja iso tikari. Ei, en ollut valmiina tähän suureen lopputappelu kohtaus sarjaan. Kamalat puku ja CGI sienet hyökkäsivät meidän sankariporukan kimppuu, hienoja nuo sienet ja kuin niitä ampuu tai puukottaa räjähtää ne kappaleiksi tai haihtuu ilmaan.

How scifi and shit...

Meidän kommando ampuu pistoolilla sieniä minkä kerkiää ja upeaa äänieditointia sillä ehkä joka toinen liipasimen painallus tuottaa laukauksen äänen ja mahtavan efektin. Painija tappaa sieniä ulkona miekan kanss, militantti ampuu sieniä minkä kerkiää ja yksi sieni haastaa hänet keppitappeluun. Kiinteistövälittäjä teloitetaan kuin sienet yllättävät hänet aivan MAHTAVAT efektit ja todella aito raato…

En ollut valmis tähän elokuvakukkaan… yksi sienistä piereskelee sieniä ja militantti torjuu niitä puukepillä kuin jedi konsanaan… vuo luoja mikä huutonaurun ja hingunnan sekoitus talossa raikui, jouduin pistämään elokuvan paussille kuin en pystynyt katsomaan sitä koska nauroin kippurassa.

Näette oikein, meidän painija miekkailee sienen kanssa.

Porukka saa idean kesken myllyn että etikkapommi tappoi sienet minkä he löysivät omasta autosta. Sitten palasivat taloon ja räjäyttivät sielä sijaitsevan ison etikkavaraston ja näemme MAHTAVAN CGI vuoren jonka huipulla pamahtaa naurettavan iso räjähdys… WTF!?

Militantti ja maja-akka selviää hengissä ja he kirjoittivat tästä tapahtumasta ilmeisesti myyntimenestyskirjan. Kirjan promo tilanteessa meidän hullu teidemies oli jonossa ja ohmigod miten jänskä loppu.

Ja loppumietteet tästä herkkukavalkadista? Jos rakastat huonoja B lefejä suosittelen jos et niin pysy KAUKANA. Yhdeksän turhaketta tälle mestariteokselle!

Arvosana:

T – T – T – T – T – T – T -T – T                                    9 / 10

Tuubikivaa sienistä!

Elokuvan traileri

Sieni IMDB

Kiertäkää kaukaa!

Hyvin värikästä turhaa iltaa kulinäärit, herra turhake ratsastaa sateenkaaren päällä ja levittää keijukaispölyn lailla teille elokuvakarkin nimeltä Star Brite and the Star Stealer!

*heleä keijukaisääni* Synoopsis! Kevät on tuloillaa mutta ilkeä velhotar varastaa timantin mikä uhkaa sysätä maapallon ikuiseen pimeyteen ja tästä lähtee eeppinen seikkailu miten Star Brite ja Starlite lähtee pelastamaan mailman paskalta eloku… pimeydeltä.

Kuin en löytänyt elokuvaa muualta niin latasin sen tuubista, poltin DVDlle, annoin minun hyvän ystävän ja Dung Bugin nauttia siitä myös. Molemmat olivat iloisia että näytin tämän elokuvan heille.

Star Brite and the Star Stealer (1985)

Pahoittelut mutta tämä pitää paikkansa.

Joo… mistä aloittaisi koska uskoisin että silmiini on palanut sateenkarikuvio ja väripaletti kiinni… noh aloitetaan vaikka siitä miten tämä rutto alkaa. Meidän ilmeisesti viisas homeinen rekkamihen pastilli läpättää meidän velhottarelle miksi hän ei saa ottaa mailman kirkkainta kristallia ja langeta mailmaa pimeyteen. Eihän siitä tule mitään ja rekkamiehen pastilli viedään ulos temppelistä ja velhotar saa timanttinsa. Loppuuhan tämä elokuva tähän… ei ilmeisesti… jatketaan.

Sitten… sitten… en ollut henkisesti valmis tähän helvetistä kummunneeseen audiosaastaan mikä on tämän elokuvan alkuteema. Se alkaa hitsin hassusti siitä kuin keväällä amppari herää ja lähtee lentämään ja jostain kumman syystä pistää meidän Starliteä takamukseen… tosin ei se hirveä ihme ole sillä tämä elokuva on kamala mindfuck joka herättää erilaisia tunteita eri henkilöissä.

Kuin meidän heppa herää horroksesta(niin… horroksesta…) avaa hän kamalan turpansa huudahtaen ”It’s Spring!” korvia raastavalla lispillä. Alkulaulu kesti kaikenkaikkiaan neljä minuuttia ja 25 sekuntia… täytyi jotenkin pitää itsensä täysijärkisenä tämän ”laulun” aikana. Meidän Starlite on muuten todella ystävällinen ori sillä kuin perhonen laskeutui hänen hirviömäiseen sateenkariharjakseen töksäytti Gaylite hänelle ”What do you take me for? The morning bus?” ahaa… meillä on siis valkoturkkinen, sateenkaariharjaksinen, lispaava ja vittuileva kavioleäin hellyyttävänä sankarina.

Kidutusteema loppuu vihdoin ja pääsemme elokuvassa eteenpäin… loppuuhan tämä leffa tähän? Ei sitten… jatketaan. Esitellään meidän sininen ilkeä kääpiö ja hänen ruskea iso karvainen… ehh.. en tiedä mikä lienee pallo joka on tyhmä kuin saapas, kuinkas muutenkaan kuin stereotyyppinen paha mestari ja tyhmä paha apuri. He ovat kokanneet liilaa kaasua joka poistaa mailmasta kaikki värit ja he aikovat tehdä maasta värittömän… iik.

Sitten siirrymme takaisin meidän Starliten ja Rainbow Briten seikkailuun jossa heidän täytyy tuoda kevät takaisin maahan koska talvi on kestänyt liian pitkään. Mitä? Eikö kevät tule sääilmiöiden ja luonnollisen vuodeaikavaihtelun seurauksena? Ei, kevät tulee silloin kuin Starlite ja jokin musta salamoita syöksevä hevonen joutuu kisaamaan sateenkaarian päällä pilvien keskellä jotta.. äh en… AAARGH! *headdesk*. Lopuksi he laskeutuvat maahan jossa on ainokainen pikkupoika kuka voi nähdä heidät ja turhan dialogin päätteeksi palaamme takaisin whateverlandiin.

Jätämme tämän omaan arvoonsa sillä ”juoni” liikkuu eteenpäin siinämäärin että taivaalta pylmähtää onyksi kvartsin värinen hevosrobotti joka tietysti laskeutuu meidän ääliöpahisten luo josta uutetaan kuivaa huumoria mutta huomaakin tölkki että he eivät olleet se, mitä hän tuli etsimään hän nimittäin haluaa tavata Rainbow Briten(en tiedä kyllä miksi). Loppujen lopuksi hän löytää Arse Briten ja VOISIKO JOKU HILJENTÄÄ NUO VÄRIKKÄÄT REKKAMIHEN PASTILLIT!!!*puhkaisee korvat ruuvimeisselillä*

Elokuvan käsikirjoittajat valoittivat minulle kirjoitusprosessiaan...

Arse Brite ja Fleshlite lähtee robottihepan kanssa timanttilandiaan missä meidän velhotar piilee ja kiitos kuin ette ottaneet mukaan sitä sateenkaaren väristä karvapaskakasaa! Saavuttuaan timanttiplaneetalle näemme lisää homeisia koiranulosteita kutomassa naruista mattoa jään päälle ja älkää kysykö miksi! Tietysti Rainbow Brite kysyy mitä he tekevät ja kaksi home rusinaa vastaavat että teemme vain työtä eli kiillotamme kiillotamme ja kiillotamme… siis… niin kiillotatte mitä? Hetki pieni älkää vastatko. Vähän ajan päästä paikalle hoipertelee isot keltaiset robotit mitkä ilmeisesti ovat vahteja ja kolmikko lähtee pois paikalta.

Pitkälle he eivät pääse kuin jäävät kiinni jokeen, järveen, mereen… en tiedä! FleshLight jää kiinni veteen ja ei pääse ylös kuin meidän robotit ajavat heitä takaa. He pääsevät kuitenkin veneeseen ja kuin vahtirobottejen lasersäde osuu puuhun kuuluu siitä hieno kimmokeääni… aika… en kommentoi. Loppuihan tämä elokuva tähän? Ei vai… jatketaan. Meidän sankari metallitölkki pelastaa heidät matka jatkuu lentäen ja jostain kumman syystä tölkki pudottaa Arse Brten maahan melkein murskaten hänen omistajansa joka on poika piilossa kristalliluolassa(Mitä? Kuka? Eeerh? Tota…). Jotta mihinkäänkuulumatn paska jatkuu pääsemme vierailemaan maahan missä näemme sen hallusinoivan pojan alusta kuin hän huutaa komeroon joka täyttyy sateenkaaren väreistä.

Meidän pahiskaksikko laskeutuu samalle planeetalle ja hassunhauskasti jäävät kiinni kuin meidän homeinen iso torttu paljastaa heidän olinpaikan. Samana aikaan Star Briten posse hinaa itseään pahisrouvan linnaan. Saapuvat he paikalle ja näkevät ison sillan jonka yli heidän on päästävä mutta meidän poika ja tytteli lähtevät jalan ylittämään siltaa… miksi että tilanneet lentoaksia kuin se oli tuossa parin metrin päässä teistä. Kuitenkin he pääsevät linnaan, jättävät kavioelukat taakseen kohtaavat rouva pahiksen ja joutuva vangiksi kuin mokasivat.

Meidän velhotar.

Kuin tölkki ja Gaylite ei kuule heistä mitään lähtevät he pelastamaan heitä ja Gaylite hiipii linnakkeeseen ja onnistuu hakemaan Rainbow Briten vyön minkä hän hävitti. Miksi se vyö on niin tärkeä? No siksi kuin sielä on hinttipölyä ja tähtiä jolla voi voittaa steretyyppisen kulahtaneen haaskan. Kuitenkin Fleshlite saadaan kiinni ja hänet heitetään kalliolta alas. Loppuuko tämä elokuva tähän!? Ei ilmeisesti.. jatketaan. Pelastaa tölkki Starliten ja he lähtevät pakoon ratsastaen sateenkaaren päällä mutta ilkeä liila pyörre imaisee heidät. Huoneessani on ihana sateenkaari ja katsos näpäimistönikin on kauniin kirjava!

Sateenkaari putoaa… värejä… *headdesk*

Jahas meidän sankarit putoavat johonkin ihme mestaan kallon päälle jossa on kenraali joka varastaa Starliten. Sankarit lähtevät etsimään Starlitea mutta törmäävät johonkin kaapuliskomiehiin jotka ottavat heidät kiinni. Tilanteen tietenkin pelastaa Arse Brite ja kamala sateenkaarisumu. Kuin he pääsevät kenraalin luo on Starlite kiinni tolpassa yhden narun varassa? Mitä!? En edes yritä miettiä asi… sateenkaaria! Jee! Pinaattilettuparvi ratsastaa sateenkaarien päällä! *headdesk*

Ajo-ohjeet pois tästä helvetistä

Huhhuh… mitä missä… elokuvassa olemme ilmeisesti jossain viemärissä jossa elää punainen hirviö jonka meidän poika ampuu säteellä ja mitä siinä käy… no hän muuttuu kalaparveksi mikä on SATEENKAAREN VÄRINEN! Odottakaa hetki kuin käperryn sikiöasentoon kulmaan ja itsen itseni uneen.

Meidän pahisduo tapaa velhottaren ja nyt he ovat lyöttäytyneet yhteen mutta se ei auta koska sankarinelikko pääsee linnaan ja peittoa velhon voimien mittelössä… taidan vastata puhelimeen koska sateenkaari soittaa minulle….

Loppu hyvin kaikki hyvin… pahisakka räjähtää palasiksi ja kevät tulee heti siis kahdessa sekunissa maahan ja kikki ovat iloisia. Palaamme meidän sateenkaarimaahan missä porukka juhlii voittoaan. Elokuva loppuu ja kohta loppuu minulta elintoiminnot. Huh onnoksi se loppui… EIIII! LOPPULAULU…..

Kuin selkesin shokista keskellä yötä mietin että mitä tästä jäi käteen… ei mitään sillä tämä on sateenkaaren väreihin piiloitettu paiserutto! Välttäkää hinnalla millä hyvänsä! Yksi turhake!

Arvosana:

T                                                                         1 / 10

Koska latasin elokuva youtubesta löytyy se koko paska sieltä. Katsokaa Rainbow Brite and the Starstealer part x

Rainbow IMDb

Shit Flop Hobos

Oikein hyvää iltaa kansalaiset ja ihanat immeiset. Tänään saatte todellista herkkua. Ei pelkästään elokuvamaailmasta, myös arvostelumaailmasta sillä tämä on Turhakemiehen ja Dung Bugin ensimmäinen yhteinen arvostelu ja tänään arvostelussa on sellainen kavalkadikaunotar kuin Hip Hop Locos!

Hip Hop Locos (2001)

Ja pitäkää tuo kansikuva mielessä, nuo kasvot näkyvät tässä tuotoksessa suunnilleen 80%:n ajan kuvauksista.

(Tästä eteenpäin miehemme käyvät taistoon tätä tuotosta vastaan vuorotellen, DB = Dung Bug, TM = Turhakemies)

DB: Ja ei kun kone käyntiin ja… selvä… saadaan jotain sekunda hip hop musaa joka on vain basso joka junnaa paikoillaan… Joo…

TM: “elokuva” alkaa hienon rakeisella kuvalla jossa näemme kaksi räppäävää perunapeltoa… ei kuin ne olivatkin meidän “sankarit” HYI VITTU. Komeaa (c)rappia muuten.

DB: Niin. “Rappia”. Musa soi ja ukko vaan paasaa sanoja ruutuun. On muuten hyvät sanoitukset noin päästä vedettynä. Joka toinen sana on “fuck” jossain muodossa ja toinen taustalla on vaan kovis. Yhtä kova kuin minun sappikivi joka tällä hetkellä kovettuu noin kuun kokoiseksi mötikäksi. Helvetti mitä paskaa! Ai, ei se räpänny, sehän selitti mitä se aikoo tehdä! Noniin! *viskoo kissanpaskaa ruutuun*

Hyvät räpit ansaitsevat kalan!

TM: Hyvät herrat 95% elokuvan… SIIS HETKI, paskaläjän “dialogista” koostuu sanoista: Fuck, Ese, ‘eh, Shit ja Holmes(tai jotain muminaa en saa mitään selvää!). Tässä ote elokuvan dialogista: Fuck Fuck Fuck Fuck Fuck Shit Shit Shit Shit dope Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese Ese. *headdesk*

DB: *liittyy headdeskiin* Ei helvetti tämä on hirveätä ryönää. Katsotaan 20 minuuttia kun nuo meidän hip hop schaisset “puhuvat” keskenään paskaa ja  sitten lahtaavat jonkun ja ottavat sen auton ja sitten pälpättävät lisää paskaa. Ja kaikki on niin hienosti mustavalkoisella efekteillä kuvattu. ON KYLLÄ TAITEELLISTA PASKAA!!!! *repii suolet irti*

TM: Nyt kuin tämä Failboat lähtee seilaamaan niin eksymme kuvasarjaan missä ovat kaksi henkilöä ja auto(autolle Oscar). Ilmeisesti meidän hip flop loco “tappaa” jonkun diilerin ja varastaa pussin ruohoa, todella taiteellinen se uusintakuva hyökkäyksestä, W T F. PASKAA.

DB: Kesti kyllä tappaakin, saakelin kaveri korisi ja örisi ja yökkäili ainakin kolme minuuttia samalla kun meidän loco #2 käski kaveria hoitamaan homman. Sitten pojat kehuivat toisiaan ja olivat iloisia kun saivat ruohon ja polttivat sitten jointin… hienot äänen madallus efektit. Ollaan kaikki ihan pilvessä sitten! *ampuu koneen alas* VITTU!

DB: Joo, eteenpäin… locosit puhuvat taas paskaa jonkin aikaa ja sopivat että menevät sitten seuraavan diilerin luokse. Oi kuinka jännää. *tekee sanaristikoita “dialogin” aikana*

TM:  Paskapuheen aikana ajettiin autolla ja kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä. JOO ME TAJUSIMME JO! Sitten meidän kamera  kävelee pikimustassa yössä samalla kuin kehitysvammainen lehmä rääkkää mikseripöytää…

TM: Kuin meidän Loco saapui paikalle hän hipelöi kaikkea vähintään VIISI VITUN MINUUTTIA. Turhamies presents Hiplauslista 2010! Ilmapistooli 2 minuuttia, luoti puoli minuuttia ja neljä kokaviivaa ainakin kaksi minuuttia! Tämä elokuva –> ikkunasta ulos.

DB: *heittää leffaan seinän ja roskiksen kautta takaisin DVD laitteeseen* Loco palaa autoon ja kaverit laittavat hiihtomaskit naamaan ja menevät lahtaamaan diilerin. Onneton paska ei saa asettaan käsiinsä, locot vievät sen keittiöön ja päättävät puukottaa tämän whiteboy paskan! Niin, ase on liian väkivaltaista. Täytyy kyllä todeta että nämä uusintahidastukset ovat todella… öh… äh… rpkflghu! Kyllä! Nähdään kun kaveri lojuu keittiön lattialla mansikkakiisselissä. Ja sitten taas… näin 15 minuuttia puhetta, paskaa musaa ja kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä, kuvattiin tietä. Oh-hoh, soitettiin puhelukin välissä mutta KETÄ KIINNOSTAA kun ei edes kuulla koko puhelua?! VITTU!!! *polttaa nenäkarvat plutoniumilla*

Rated R for Retard!

TM:   Meidän Flop Locos hiippaili diilerin mestoille ja lahtasi hänet jotta saisivat lisää OREGANOA heidän tupakkaan. Seuraavaksi dialogi + maisemakuvaa:  Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese Shit, Fuck, Ese. Samaan aikaan autossa kuvaamme JÄNNITTÄVÄÄ TIEOSUUTTA! *rumpufilli*. Kuvasimme pussia sen koko vitun vuoden ja soitimme puhelun… voisiko jokin ystävällinen sielu kertoa meille että MITÄ VITTUA TÄÄLLÄ TAPAHTUU!?

Know what I'm sayin', ese?

DB: Oli jännä tuo pussin näyttely ja hipelöinti, kyllä kehitysvammaisetkin jo tajusivat että teillä on pussi kokaiinia ja pistätte sen sinne urheilukassiin! *puree sormet irti ja jatkaa stumpeilla kirjoitusta* Tästä siirrymme johonkin B-luokan musastudioon jossa on joku niggah odottamassa meidän locoja jotka haluavat tehdä vähän musaa. Tuntuu että pojat eivät tiedä mistään mitään kun kyselevät asioita joista heidän pitäisi tietää kaiken. Niin, ja helmi teille herkuttelijoille, paras lause koko leffassa: “We’re gonna fuck some dope  beats with this shit!” … saatte aika hyvän kuvauksen minkälaista tämän ryönän dialogi on. Ja kaikki kolme siirtyvät autoon jossa toinen locoista tyhjentää sikarin ja käärii sen kuoriin vähän ruohoa. Ja taas tätä taiteellista äänen madallusta ja vitun karmeata paskapuhetta. *itkee, valittaa, soittaa hätänumeroon, polttaa talon ja rukoilee Saatanaa palauttamaan sielun*

TM: Nyt hajoaa pää! VISKIÄ!! *siemaus* helpotti huomattavasti. Kunnes seuraamme sellaiset viisi minuuttia kuin kaverit sovittavat sitä helvetin jauhopussia sinne URHEILULAUKKUUN TAAS KERRAN.  Sitten hipelöidään vähän jauhoja, pötköä, asetta ja jauhoja….. EIEIEEIEJIOOPJIEJIOP. Hetki hakkaan päätäni näppäimistöön… jhuyjhnm. Kiitos. Sitten kuvaamme kuin he kokoavat sätkää… EI PISTÄKÄÄ SE POIS. Ette sitten pistäneet ja katsomme viisi minuuttia pössytystä……………………………… ai niin Dung Bug taisi mainita tämän jo ei oikein ajatus kulje kuin Shit Flop Hobos on syönyt ne pienetkin järjen rippeet.

Hip Hop Game

TM:  Kuvataan tietä,  tekin varmaan tajusitte jo….. kuvataan tieerefef…. pääsemme johonkin mestaan missä kuvaamme minuutin verran seinää. Jatkumokultaa ja olemme jossain ja jokin saa turpaan… niin en oikein tämän paremmin sitä voi selittää koska tämä elokuva haukkaa isosti.

DB: Niin, taisivat kaverit löytää jonkun diilerin joka onkin aika kovis vaikka pojat mukiloivat sitä ja huusivat fuck shit fuck shit fuck you shit fuck. Että sellaista. No, diileri heitti lusikan nurkkaan ja yht’äkkiä jostain hanurista, mistä tämä elokuvakin, tulee joku haulikon kanssa sitten meillä on lyhykäinen stand-off sen kanssa, kuva pimenee, kuuluu laukauksia ja… sitten meidän toinen persläpi päättää freestyle räpätä loppuun aivan hirveätä paskaa ja tämä kokonaisuus on siinä. Aijaa, näin taiteellinen elokuva ja pojat ei keksineet parempaa loppua? VOI MIKÄ SUURI PETTYMYS! *pieraisee korvaansa ja puhuu 5 minuuttia saksaa*

DB: Antakaapas kun käännän tuon mitä sanoin: Vittu mitä kamalaa paskaa! Pahempi kuin Tayopan Perse! JUMALAUTA! Kuiva, vitun hirveä paska, ei saatana, nyt minä kuulostan ihan niiltä homoilta! EI! *ampuu itsensä*

Real gangsta!

TM:  “Loppuhuipennuksen ” jälleen tunsin kuin Venäjän kokoinen lohkare sielustani valahti viemäriin. TULE TAKAISIN, odota älä sittenkään koska siinä on varmaan Hip Hop Locosia mukana, pysy pois ja pidä se tunkkis perkele!

Loppumietteet: Paska, vittu, paska, vittu, saatana, ritsa, silli, nuudeli, banaani, kappale, kirkko ja niksi. Kyllä minulla on nyt päällä musta paita ja harmaat housut! *noukkaisee Dung Bugin aseen ja liittyy niittykuoroon*

Arvosanat:

Turhakemies: EI ARVOSANAA!

Dung Bug: ISO HAISEVA PIERU! Kyllä, ei paskaa, vaan kunnon kuoleman löyhkä! Sitä tämä “elokuva” oli. Haisi alusta  loppuun saakka! VITTU!

Tässä olisi teille vielä herkkupaloja, oi nom nom!
Ei ollut videoita mutta tässä IMDb Locos!

 

Multifail.

Kamalan turhaa iltaa teille hyvät naiset ja herrat! Turhamies esittää teille DVD hunajaa nimeltä Scarlet Fry’s Junkfood Horrorfest tai Junkfood Horrorfest.

Synopsisfest: Yhtenäistä juonta tässä ei ole ja tätä voisi verrata punaniskojen Tales from the Cryptiin. Herra Scarlet Fry toimii meidän isäntänä tässä kuusi erilaista tarinaa sisältävässä pakkauksessa, taidettu katsoa urakalla Tales from the Cryptiä vai?

Scarlet Fry’s Junkfood Horrorfest (2007)

Tämä Scarlet Fry’s Multifail Fest alkaa kohtauksella jossa narkkari pyytää toiselta narkkarilta laatukamaa ja hän antaa hänelle viedeokasetin, kuin hän ei saanut huumeitaan niin hän nappasi rengasraudan maasta ja tappoi toisen narkkarin. Kotiin suunnatessa hän tapaa kaverinsa(?) ja kysyy että katsotaanko elokuva ja hän vastaa myöntävästi. Kaveri ei hetkahtanut tai kysynyt mitään vaikka narkkari oli täysin veren peitossa.

Tästä päästää itse tarinatuokion pariin jota juontaa meidän herra Scarlet. Scarlet on punaniskazombi jonka maskeeraus näyttää ihan jees ollakseen c-luokan leffa. Fry ilmoittaa rauhallisena katsojille että hän tulee kertomaan kuusi veret seisauttavaa tarinaa. Pitää paikkansa sillä sydämeni meinasi pysähtyä kuin nauroin kippurassa.

Herra jyväjemmari istuu omassa nurkkauksessaan.

Kaikkia kiinnostaa statistiikka ja siksi kerron tämän teille eli yleensä repeän noin 8-15 kertaa ”normaalissa” b-lefessä. Fail Festissä repesin semmoiset 23 kertaa, surullista mutta totta, laskin hajoamiskerrat.

Ensimmäinen tarina kertoo rehevästä miehestä jolta on ruoka loppu ja hänen täytyisi sitä jostain hankkia. Kurkkaa meidän herra ulos ikkunasta ja näkee vahingossa taloyhtiön pesulaan menevän nuoren naisen, noukkaa hän äkkiä pesuainetta ja parit pyykit ja suuntaa pesulaan. Pesulassa hän aloittaa keskustelun rouvan kanssa ja hän osoittautuu vastamuuttaneeksi. Herra kutsuu hänet kahville, suostuu rouva tähän ja he lähtevät kävelemään herran asunnolle. Saavuttuaan herran asuntoon kysyy rouva ”mitä olet ajatellut syödä” herra vastasi ”sinut” ja kuristi rouvan pökerryksiin ja viimeisteli hänet lihakirveellä. Halvan näköistä gorea ja irti leikattu raaja näyttää todella kumiselta ja ääniefektit kuulostavat enemmän ripuloinnilta kuin syömiseltä. Tarina loppuu tähän kuin meidän herra sanoo että tämä horo maistuu ihan kamalalta.

No mitäs sitä tuli syötyä!?

Pääsemme takaisin meidän herra Fryn luo joka syö jonkun raajaa ja heittää kamalan ala-aste vitsin siitä miltä tämä raaja maistuu. Ja seuraavaan tarinaan kiitos.

Toinen tarina kertoo ilmeisesti ammatiinsa ja asiakkaaseensa tympiintyneestä hoitajasta. Mustavalkoisella kuvalla ja eteerisellä Casio piipityksellä varustettu psykedeelinen tuuba vasaroi tärykalvojani. Hoitsu ja rullatuolimies parkkeeraavat järvenrannalle syämään jogurttia, potilas rimpuilee ja ei halua syödä koko litkua. Hoitsukka turhautuu tähän, pakkosyöttää meidän potilasta mutta sekään ei auta joten he lähtevät liikkeelle. Potilas haluaa kukan maasta ja hoitsu noukkaseen sen antaen sen potilaalle mutta hän heittää sen järveen yhtäkkiä paikalle saapuu musta auto ja mies tulee ulos kiväärin kanssa, ampuu rullatuolimiehen ja menee takaisin autoon. Hoitsu ilahtuu tästä ja rupeaa tanssimaan ja juoksee ampujan syliin, siihen loppui toinen tarina.

Ja takaisin Fryn pikku piknikille jauhaa hän välillä jotain paskaa mistä en saanut kyllä mitään tolkkua ja kolmas tarina alkaa.

Kolmas tarina kertoo meidän skede-possesta jotka haluavat ostaa ruohoa ja ovat rahan(ja aivojen) tarpeessa. Kuin koko porukka on kokoutunut ja laskevat varaintonsa he huomaavat että heiltä puuttuu noin kymppi joten heidän on pakko saada jostain lisää rahaa. Saavuttuaan parkkihalliin tapaavat he kunnon mieshuoran joka kysyy ”mitäs teette täällä” johon pojat vastaavat ”että tarttettais rahaa semmoset kymppi nii saatais ruohoo” tähän vastaa meidän aikuisviihdekonsultti että ”jos läpsitte skeittilaudoilla mua pyllylle niin saatte sen kympin” yksi herroista suostuu ja muut ei.

Normaali päivä parkkihallissa.

Konsultti kieltäytyy ja kuitenkin posse on valims toteuttamaan meidän mieshoron toiveen. Kävelee meidän konsultti vatkaten takamustaan, pudottaa housut, nojaa autoa vasten ja hänella on pinkit tangat ja stringi on syvällä poskien välissä ja pojat rupeavat läpsimään häntä skeittilaudalla. Meidän herra konsultti nauttii tästä suunnattomasti ja pojat nauraa toisilleen. Voi elämä että nauroin vedet silmissä tälle kohtaukselle se oli tehty todella läpällä ja näytti kavereilla olevan hauskaa sitä tehdessä.

Sitten hän laittaa rahat persvakoonsa ja yllyttää poikia ”tulkaa hakemaan aarteenne” ja pojat lunastavat palkintonsa. Suuntaavat he kotiin jossa rupeavat polttamaan ruohoa ja samalla kertovat miten saivat rahansa ja ideaan ensimmäisenä suostunutta herraa ruvetaan haukkumaan homoksi vaikka kaikki muutkin tekivät saman jutun. Tästä meidän homoksi haukuttu mies sekoaa ja hakee skeittilaudan ja laittaa siihen piikkejä ja menee antamaan uuden taputtelukierroksen meidän rattopojalle todistaakseen että hän ei ole homo. Palaa hän tämän jälkeen kotiin tyttöystävän viereen nukkumaan ja kuin aamu sarastaa niin kysyy hän että mitä katsottaisiin televisiosta niin tyttöystävä nälvii että varmaan jotain tosi homoa ja noin viisi erilaista homo vitsiä… huoh… TAJUTTIIN JO. Meidän herra suuttuu tästä ja kuristaa tyttöystävänsä ja letkauttaa ”vihdoin rauhallinen aamu”… err just, tähän sitten loppui kolmas tarina.

Takaisin meidän Scarletin kulmaukseen johon eksyi joku akka ja Scarlet teloo hänet puunuijalla josta kuuluu ihan hirveä ääniefekti. Neljänteen tarinaan mars!

Neljäs tarina kertoo ilmeisesti elämään kyllästyneestä miehestä joka kerää roskia, katsoo kuvia, ei vastaa puhelimeen, hakee lehden ja menee viiltämään ranteet suihkuun. Tähän loppui se neljäs tarina mitään muuta siinä ei käynyt. Mitä? Ööö?

Jee! Nyt kaikki viillelkää itseänne!

Scarlett on lukinnut akat puuhun ja yksi hänen kokoelmistaan karkaa ja Scarlet heitää häntä kivellä päähään samalla mumisten jostain ”jokin pakotti minut” tyylistä paskaa. Ja viidenteen tarinaan.

Viides tarina kertoo miehestä mikä ilmeisesti harjoittelee saatanallisia rituaaleja himassaan, hän viilsi kätensä auki ja teki maahan pentagrammialttarin kynttilöillä. Hänen vaimonsa saapuu seuraavaksi kotiin ja turhautuneena mussuttaa miehelleen että en kestä tätä jne… mies huutaa vaimolleen että painu vittuun jne. Sittne hän soittaa ystävälle ja valittaa että en kestä tätä toistaen saman kolme kertaa ja tokaiseen että nyt tietää mitä hän tekee. Seuraavaksi hän ottaa aseensa ja ampuu rituaalimenoja harjoittavan miehensä ja menee suihkuun. Ilmeisesti saatanalliset voimat herättivät miehen eloon ja hän tappaa vastapalvelukseksi naisystävänsä. Tappaisikohan hän minutkin sillä tämä elokuva on ihan surullisen hirveää tuubaa ja viides tarina loppuu tähän. Minäkään en kohta kestä tätä crapfestiä.

Ja takaisin Scarletin nurkkaan jossa hän mussuttaa jotain ja kiittää seurasta. Tästä päästäänkin kuudentene tarinaan. VOISITKO PUHUA SELKEÄMMIN KIITOS. Ai sori liian myöhäistä sillä tämä tuuba loppuu.

Kuudes tarina kertoo pariskunnasta joka on matkalla johonkin, vaimo ilmoittaa yllätysraskaudestaan ja mies suhtautuu tähän lapsellisen vittumasesti. Sitten he pääsevät päämääräänsä jossa mies pyytää anteeksi ja pariskunta menee nukkumaan omiin huoneisiinsa. Aamulla herättyään rouva tulee miehensä sänkyyn ilmoittaen että hänellä on sinulle kiva yllätys, sitoo ja pistää silmälapun miehensä silmille. Hän ottaa laukusta erilaisia kidutusvälineitä ja tappaa miehensä. Siihen loppui kuudes ja viimeinen tarina.

Lopuksi palataan alkuasetelmaan missä videonauha on kieretty narkkarin kaverin ympärille ja hänet on tapettu… WTF. 

Ehkä minun ei kannata etsiä tolkkua näistä "elokuvista"

Noh olihan tämä laadukasta gorea ottaen huomioon että tämäkin elokuva oli kaivettu tunkiosta ja tuotanto oli c-luokkaa. Jaksoi huvittaa ja ei ruvennut tylsyttämään missään vaiheessa mutta väljähti vetistyneeksi kompostiksi loppua kohden silti tirahtaa viisi ja puoli turhaketta. Olisi voinut tulla enemmänkin jos tarinat olisi pysyneet yhä laadukkaana kuin ensimmäiset kolme. 

Arvosana:

T – T – T – T – T – ½                 5½ / 10

Sori kaverit nyt kävi vähän kämänen juttu sillä en löytänyt teille Tube herkkuja. *kyynel*

IMDB fest!

Kansikuva.Nom nom nom!

Maukkaan herkullista iltaa nyt luvassa DVD sateenkaaren päästä elokuva nimeltä Attack From Space.

Synopsis from space: Maahan hyökkää ilkeä valloittajarotu jota estämään lähetetään intergalaktinen sankari nimeltä… TÄHTIMIES!

STARMAN!

Attack From Space (1964)

Jooo, elokuva alkaa mahtavalla ala-aste tasoisella pukukarnivaalilla missä he kommunikoivat toistensa kanssa huitomalla ilmaa. Meidän hyväntahtoinen muukalaisrotu keskustelee hiipivästä Spheron uhasta joka uhkaa myös meidän kotipalloa jota kutsumme maaksi, he päättävät että uhka on tarpeeksi suuri joten he lähettävät supersankarin… TÄHTIMIEHEN pelastamaan tilanteen. Joo sen nimi on Tähtimeis(Star Man). Tähtimies on ihan tavallinen kaveri Japanista jolla on hirvittävä spandex asu eli ei ylitseampuvaa muskelirakennetta vain ihan tuikitavallinen heebo ei mistään. Nyt tunnen oloni turvalliseksi.

Tämä elokuva vaikuttaisi olevan sekoitus mahtavia superhirviö/sankarielokuvia. Miksi tässä on kertoja höpöttämässä kokoajan? Varmaan sen takia että yleisö pystyy seuraamaan tämän paskavadin juonta.

Spheronit hallitsevat vaarallista RADIOAKTIIVISTA asetta jolla he tuhoavat maan parissa sekunnissa. Sitten kuulemme monologia ja juontoa missä pulpahtaa mahtipontisesti RADIOAKTIIVISUUS aina ja joka vidun paikassa esille… mikä siinä RADIOAKTIIVISUUDESSA on niin helevetin jännää.

Kuin meidän pahikset ja sankarit ovat esitelty näemme kuinka meidän Tähtimies jahtaa yhtä RADIOAKTIIVISTA alusta Staramies tuhoaa sen laskeutumalla sen pinnalle ja tuhoaakin sen oudolla tavalla sillä hän vääntää jotain kehikkoa aulksen kannella ja ka-boom. WTF.

Tähtimies "tuhoamassa" pahisten alusta.

Ja takaisin Tellukselle, sielä meille esitellään pakollinen tutkijaperhe mikä kehittelee ilmeisesti mailman parasta rakettia tai jotain uutta teknologiaa mistä en saanut minkäälaista tolkkua, itse perhe koostuu professori-isästä, tyttärestä ja pojasta.

Kokonaisuus on parhaimmillaankin löyhä tai sekava ja seuraavaksi pääsemme suraamaan ilmeisesti meidän Spheronien lähettilästä maassa, hän kantaa kukkakimppua haudalle ja professorin lapset seuraavat häntä. Kuin meidän pahis kyyristyy ja laskee kukat painaa hän haudan vieressä olevaa nappia ja hauta aukeaa… no ei helvetti mitä dadaa. Kakarat ovat ihmeissään että mitä hän teki ja minne hän meni ja he menevät haudan ääreen miettien että pitäisikö heidän seurata pahista mutta voi ei, heidät kaapataan ja viedään scifihautaan. Scifihauta paljastui Spherionien tukikohdaksi jonne tuovat myös meidän professorin.

Hallitus pitää jonkinlaista kokousta ja se keskeytyy kuin meidän Tähtimies tulee sisälle ja sanoo että maahan hyökätään ja minä tulin suojelemaan teitä. Okei ihan miten vain, sen jälkeen Tähtimies tekee piruetin ja muuttuu spandex hirmuksi ja kuvataan minutin verran kuin se roikkuu narussa eli ”lentää”.

”Juoni” laahustaa maassa uupuneena ja piipahdamme meidän Spherionien tukikohdassa missä he “siirtävät” perheen laittamalle heidät outoon seinään kiinni jossa alkaa vilkkua erilaisia valoja. Ihan kiva huomata että meidän muukalaiset käyttää Natsitervehdystä, käsikirjoittajat ei varmaankaan ole ajatellut yhtään mitään tätäkään pätkää kirjoittaessa.

Mutta meidän sankari Tähtimies jotenkin häiritsee kaappausta ja pylmähtää paikalle! Tappelu on säälittävää sohimista ja sen näkee selkeästi miten lyönnit menevät ohi ja porukka hyppää kaiteelta alas. Kaappaus onnistuu ja tähtimies lähtee raketin perään millä meidän Spherionit lähtee maasta pakoon.

Tässä pieni kuva kaappaustilanteesta.

Välikommentti: Alukset näyttävät säälittäviltä leluilta ja niiden narut/kiinnikekohdat ovat selkeästi näkyvissä.

Suuressa Spherion tukikohdassa suunnitellaan hyökkäystä maahan ja onko tuo maapallo tossa kuvaruudussa? Näyttää enemmänkin kurkkupastillilta jossa on karvoja. Meidän Natsimies antaa käskyn että hyökkäys maahan voi alkaa mutta heidän täytyisi tuhota meidän Tähtimies ennekuin he voisivat tuhota maan.

Seuraamme ”jännittävää” takaa-ajoa kuin meidän Tähtimies jahtaa lelurakettia. Professori on aluksen sisällä ja he miettivät aluksen sietokykyä kuin he lähestyvät ”kuoleman planeettaa”että kuinka lähellä kyseistä planeettaa he voivat lentää koska planeetan pinnalla on vaarallisen kuumia RADIOAKTIIVISIA liekkejä… voi helvetti voisiko joku nyt antaa elokuvan käsikirjoittajille astronomian ABCn.

He kuitenkin lentävät pökäleplanetan läpi ja molemmat selviävät tästä ja kuin tämä ei tappanut Spandexmiestä niin ampuvat he tätä ohjuksilla ja meidän sankari tuhoaa kolme ohjusta neljästä lyömällä… hyvä idea. Neljäs räjähtää ja Persemies suistuu radalta.

Kuin Tähtimies on pois pelistä niin ampuvat muukalaiset maahan neljä rakettia ja suurimmat tuhot tapahtui pahvilaatikkokaupungissa, hienot efektit pojat.

Kuin Spherionejen alus on laskeutunut suurelle tukikohdalle niin kaikki jäävät ulos seisomaan ilman minkäänlaista suojaa! Avaruudessa on niin helppo ja terveellistä hengittää! Jos olet tarpeeksi scifi niin ilmeisesti fysiikan lait eivät päde sinuun, kätevää. Taidan kokeilla ranteiden viiltämisen fysiikkaa.

Pahikset höpöttävät paskaa noin kymmenen minuuttia ja meidän vangit kolkkaavat pari vartijaa samalla aiheuttaen suuren kaaoksen sabotoimalla heidän järjestelmiään. Hyvä että ei ketkään pystyvät sabotoimaan kehittyneen rodun järjestelmiä helposti.

Jos pidät tämän mielessä pärjäät hyvin elämässä.

Spherionit onnistuvat kaappaamaan meidän pakolaiset ja juuri kuin ovat teloittamassa heitä niin meidän TÄHTIMIES laskeutuu pelastamaan tilanteen ja sitten kärsitään sellaiset vartti kuin äijät sohii, Tähtimies pullistelee, äijät sohii, Tähtimies pullistelee, äijät sohii, Tähtimies pullistelee ja loppujenlopuksi kaikki pääsee pakenemaan rakettiin mutta Tähtimies ja tytär meinasi myöhästyä matkalta, mutta ei se mitään sillä tähtimis lentää avaruudessa proffan tyttären kanssa! Hyvä idis sillä tytär varmasti kestää sen. Kyllähän se sen kesti ja Tähtimies ja tytär pääsee rakettiin sisään kuin AVAAVAT OVEN ja menee sisälle sekin on HYVÄ IDEA.

Sitten he tuhoavat suuren avaruusaseman ”suistamalla sen radalta” eli käytännössä he käyttävät omaa alustaan muurinmurtajana, HYVÄ IDIS 2! Avaruusasema poksahtaa ja kaikki on niin iloisia ja Tähtiperse lähtee pois, hyvä pysykkin poissa!

Elokuva loppui tähän… olisin toivonut että elämänikin olisi loppunut samalla lyömällä koska tämä tylsä juustokavalkadi oli ihan perseestä!

Arovsanaksi tämä pötkö saa kaksi turhaketta. Enempää tämä tylsä jöötti ei saa!

Tässä kuvallisesti ilmaistu mitkä olivat tunnelmat elokuvan loputtua.

EIIIIII!!!!

Arovsana:

T – T                                                 2 / 10

YouTube from Space.

Pieni pala tästä laadukkaasta elokuvasta.

Älkää unohtako pientä IMDB palaa!

Halpahalli Rampage!

Hyvin turhaa päivää tiedon valtaväylällä surffaileva henkilö! Nyt olette ajautuneet mahtavan elokuvan arvosteluun ja tämä kultahippu on nimeltä Zombie Rampage.

Sy-sy-synopsis! Noh… tässä elokuvassa ei varsinaisesti ole mitään ihmeellisempää juonta ollenkaan joten repäisen synopsiksen hanurista: Jännittävä selviytymistarian missä seuraamme katujengin ja yhden baarinomistajan perheen selvitytymistarinaa elävien kuolleiden amerikassa! Ai että kuulostaa hyvältä.

Zombie Rampage (1989)

Alkuteksteissä mainittiin että tämä on “director’s cut”… en kommentoi(hienosti pätkii tuo musiikkiraita).

Elokuva alkaa jonkilaisesta sisäisestä jengikahakasta jossa kaksi korkealla hierarkiassa olevaa jengikovista otta yhteen. Tappelu on säälittävää ö-luoka halailua ja pipertämistä, tappelun rikkoo poliisi mutta yksi jengiläisestä kuoli kahakassa.

Kuvanlaatu on ihan hirveää paskaa ja samoin on äänikin, en taaskaan kuule YHTÄÄN MITÄÄN mitä puhutaan eli ääni on volyymillä 2 ja musiikki volyymillä 10. Sitten esitellään meidän baari urpot, kaljamahamies, puppelitakatukka ja idioottiasiakkaat. Yksi asiakas tivaa baarimikolta että “missä on mun juoma” ja baarimikko vastaa “tulossa joo joo” toista tätä noin kolme kertaa ja sitten kuin baarimikko on kaatamassa juomaa asiakkaalle niin hän tiuskii noin viisi kertaa että “kauan siinä kaatamisessa kestää?” SE KAATAA SITÄ JUOMAA SIIHEN VIDUN LASIIN JA PIDÄ PÄÄ KIINNI, kiitos.

Siirrymme laadukkaalla leikkauksella kujalle jossa huora päivystää ja hän saa asiakkaaksi miehn joka hengittää raskaasti ja kuin meidän tuore pari siirtyy takakujalle niin huora hieroo mihen hanskaa hänen rintoihin ja voihkii korvia särkevästi ja hokee “eikös tunnu hyvältä?”… eeeh no EI eli lopeta. Sitten mediän hönkijä ottaa puukon ja esille ja puukottaa aikuisviihdekonsultin kuoliaaksi, hieno teatteriveitsi muuten.

Hei kultsi!

Kuvasarjalotosta päästään meidän jengin tapaamiseen missä yksi heidän jäsen tuo kirjan joka on kuulemma kulttikirja jolla voi herättää ihmisen kuolleista. Aijaa selvä, säästän teiltä aikaa ja skippaan paskaa dialogia sillävälin kuin he pääsevät hautausmaalle asti. Hautausmaalle tultua joku tyhmä punaniska lukee… voisitteko suojata sen mikrofonin tuulelta kiitos. Lukee jonkun demonillisen loitsun ja välittömästi ulkona alkaa salamoda noin sekunnin välein, outoja nämä amerikkalaiset salamat kuin ei tuota valoa.

Seuraavana näytetään ihmisiä jotka nousevat maasta ja puskista varmaan laitapuolen kulkijoita hakemassa parempaa suoj…. eikun ne olivatkin ZOMBEJA… iik.

Kuin he huomasivat mitä on tapahtunut niin koko pirun kortteli on jo täynnä zombeja. Zombi posse tappaa pari kaduntallaajaa jotka kuolevat yllättävän hiljaa vaikka sisuskalut revitään kappaleiksi, ihan käypää c-luoka gorea.

Tässä vaiheessa on pakko todeta että mitä helvettiä nyt tapahtuu ja miksi? No eihän sellaisiin pikkuasioihin kuin juoneen, jatkumoon tai sujuvuuteen kannata kiinnittää huomiota, höpsö oikein olin!

Porukka pakenee aina johonkin ovi saadaan juur kiinni, yksi kuolee ja loput jatkaa matkaa, toista tätä sellaiset kolme kertaa niin pääsemme elokuvassa eteenpäin noin kaksikymmentä minuttia. Juoni, tapahtuuko mitään järkevää tai ylipäätänsä missä mennään? Älkää edelleenkään kysykö.

Pitihän tähän hallituskin vetää mukaan, kuvataan nopeasti poliisitaloa ulkopuolelta ja sitten sihteeri soittaa ilmeisesti jollekkin tärkeälle henkilölle ja dialogi menee kutakuinkin näin: ”Tämä suunnitelma ei toimi” *muminaa puhelimesta* ”Sitten siirrymme suunnitlema Bhen”… oi kuinka syvällisät ja salaperäistä!

Iiik! Tsompit hyökkää!

Kuin meidän turhat heebot ovat muuttuneet zombin ruuaksi kokoontuu meidän ydinporukka yhteen kauppaan jossa tapaavat rillipäisen ison kaverin. Tämä osoittautuu alun puukottajaksi… ooh ketä kiinnostaa, no saatiin sekin sitten selväksi. Urpo säkki tapetaan ja zombeja on kaikkialla ja voisiko ne zombit tehdä jotain muuta kuin kläämiä ja liata ikkunoita!? Ehkä se ilkeä loitsu herätti ikkunanlikaaja zombeja…

Sitten yhtäkkiä kuvataankin kaupunkia ja taustalla kuuluu uutislähetys missä ilmoitetaan että zombeja on kaikkialla ja niiltä ei pääse pakoon. JA takaisin meidän ydinporukkana jossa he rämpivät hissikuilussa ja elokuva loppuu tähän….

Ei ei ei ei ei ei ei, alhaisen luokan zombimätöt on hyviä ja hauskoja mutta tämä oli vain täysi paska. Tälle tuuballe ropsahtaa vain puolitoista turhaketta!

Voi ei nyt niillä on oma ratsuväki!

Arvosana: 

T – ½                                                     1½ / 10

Youtube Rampage!

Jännittävä jengitappelu.

IMDB pelastaa mailman!

Eli suomennettuna: Paskan elokuvan hyökkäys.

 Turhaa iltaa jälleen kerran täältä indie juustotehtaalta, tänään DVD laitteeseeni pyörähti “elokuva” nimeltä They(suck ass). Enempää selittämättä scifisäteen lailla ruutuun ilmestyy… the synopsis!

Synopsis: Ufot on taas jälleen kerran hyökänneet maahan ja kamera seuraa meidän nuorisoryhmää joka on joutunut ahdinkoon pohjois- Manitobassa sijaitsevaan pikkumökkiin.

They (1974)

Juustojuna käyntiin hop! Choo choo! Elokuva alkaa kuvasarjalla(W-T-F) missä ihmisiä juoksee, kamera heiluu, maassa on hätäraketteja savuamassa ja yhtäkkiä kaikki kaatuu ja katoaa kämäsen “tsiuu” äänen saattelemana hirvittävän valoshow’n lisäksi. Seuraavaksi näemme lelun… siis ufon joka leijuu narussa(kyllä, sen narun näkee hyvin) ja ilmeisesti tekee hätälaskun maahan ja näemme lumen keskellä punasta sauhua.

Tämä "ufo" on suoraa... tästä elokuvasta.

Sitten alkaa tämä hieno musiikki joka on kuin krapulainen Casio piipittäisi Hyvien, pahojen ja rumien tunnaria samalla kuin taustalla pyörii pikkukakkonen. Tämä hirvittävä musiikki pyörii koko elokuvan ajan ja se EI LOPU SITTEN NIIN MILLÄÄN. Herranjumala kutsuin tätä mölysaastetta musiikiksi… niin olin sanomassa sitä, että vaihtelua raidassa kyllä on mutta laatu on suoraa hanurista. Ei kiitos.

Noh takaisin itse elokuvaan ja olemme ilmeisesti… olemme… ilmeisesti jossain mökin lähettyvillä metsässä… voisiko joku pyyhkiä sen huurun tuosta linssistä kiitos, ahaa se onkin vain tämä paska kuvanlaatu, anteeksi.

Nyt sitten aikuisten oikeasti elokuvaan: Ilmeisesti sisko ja veli asuu keskellä ei mitään karussa mutta kotoisessa mökissä suunnitellen paluuta takaisin sivilisaation lähettyville. Miksi he ovat mökissä, ketä he ovat ja mitä on muutenkin tapahtumassa ei meille valoteta. Näyttely itsessään ei ole kamalaa… tai odotas hetki sillä SE ON IHAN PASKAA, They on nähtävästi opiskelijaporukan käsikameralla kuvattu pökäle.

Kuin he ovat päättäneet lähteä lentokoneella pois johonkin paikkaan mitä meille ei edelleen valotettu. Laskeutuessa välietapille tankkaamaan lentokonetta kiitoradalla hoipertelee yksi heidän ystävä joka kieltää heitä laskeutumasta tänne kuin täällä tapahtuu outoja asioita. Laadukkaalla ylinäyttelyllä hän viimeisillä sanoillaan tarttuu radioon ja varoittaa heitä laskeutumasta ja kupsahtaa kiitoradalle, nyt ymmärrän miksi hän kielsi laskeutumasta tänne sillä tämä rööristä temmottu näyttely on tappavaa kamaa.

Laskeutuvat he kuitenkin kyseiselle pikkukentällä hakemaan tai varastamaan jonkun kaverin bensat sillä en saanut selvää siitä että omistivatko he sen kyseisen hallin vai ei. He eivät bensaa löydä ja lähtevät paluureissulle mökkiin mistä lähtivätkin. Yllättäen taivaalta putoaa pienkone ja meidän nelihenkinen ryhmä jakautuu kaksi kaveria hoipertelee läheiselle mökille ja toiset menee etsimään pienkoneen romua.

Meidän sankariduetto.

Tässä välissä pieni esimerkki elokuvan laatudialogista.

Spede: Minä en tykkää olenkaan tästä sillä täällä tapahtuu outoja.

Mr.Einstein: Täällä tapahtuu outoja tai sitten ei, mennään etsimään mökkiä.

Oi kiesus mitä tuubaa ja ilmeisesti laatu filosofiaakin löytyy kylmästä pohjolasta. Löydettyään harhailun jälkeen kentän missä on sytytetty nuotioita… höpsis sehän olikin lentokoneen runko kääntyy he takaisin ja lähtee samaiselle mökille minne toinen puolisko on matkalla.

Se mökki mikä oli lentokentän lähellä on pieni majoituspaikka ilmeisesti metsästäjille ja muille matkaajille. Kuin meidän Urpo-kaksikko saapuu paikalla tyhjään mökkiin alkavat he etsiä bensaa varusteita ja tietoa tästä mystisestä tapahtumasta. Huomattuaan radion he suuntaavat sen luo mutta eihän se ilman sähköä toimi, etsivät he generaattorin ja pistävät sen käyntiin. Käynnistettyä generaattorin ja kuin toinen parivaljakosta lähtee niin paikalle ilmestyy punainen fikkarinvalo vai oliko tuo nyt sitten joku scifi-ufo-alien jutska, musiikista päätellen oli.

Sisälle palattuaan he yrittävät ottaa kontaktia, mutta ei onnistu siinä, sitten alkaa piipitys ja se sama fikkarin valokehä ilmestyy mökin seinään ja kaverukset ihmettelevät että mikäs tuo on, lopulta meidän kaksi urpoa liittyy seuraan ja he keskustelevat siitä mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä. He saavat yhteyden ilmeisesti yhden kaverin siskoon joka jäi sinne mökille ja palaavat sinne.

Kuin porukka on saatu taas kokoon ihmetellään sitten paskalla näyttelyllä sitä, mitä on tapahtunut ja meidän Mr.Einstein tietenkin hiffaa että kyseessä on muukalaisten aiheuttama epidemia, koska muukalaisten hyökkäys on aiheuttanut viruksen kaltaisen tappavan aallon joka leviää nopeasti.

Jotta laatu ei pääse loppumaan...

Hän perustelee sen jollain ihme jutulla että muinoin yksi kukkalaji valtasi maapallon pinnasta suuren osan ja nyt näimme punaisen valon ja outoja asioita tapahtuu… niin tapahtuu eli mitä helvettiä? En saanut ukon hörinöistä mitään tolkkua ja muut vain kuunteli ja nyökytteli. Yksi meidän viiden porukasta kuitenkin haluaa lähteä mökistä pois jotta he saisivat yhteyden ulkomaailmaan, hän koluaa lähiötä ja löytää moottorikelkan.

Tästä siirrytään iltaan ja meidän vastarannan kiiski kaappa sen ainoan lentokoneen pelastaaksensa itsensä. Kuin hän on päässyt ilmaan asti niin ilmassa hän näkee fikkarin valon ja samalla kuuluu kasiopiipitysä ja pienoismalli räjähtää… eikuin siis kone.

Meidän jäljelle jäänyt nelikko masentuu ja rupeavat katsomaan jotain kamalaa showpaskaa televisiosta. Illan talk show käsittelee yllättäen ufoja ja studiossa vilkkuu valot ja juontaja ja vieraat kaapataan kämäisellä stillkuvaefektillä.

Heräämme aamuun ja porukka lähtee metsästämään saamatta kuitenkaan saalista ja kuin he palaavat taloon kuulevat he radiosta musiikkia ja iloitsevat että kaikki on ok. Sitten meidän einstein sanoo että se voi olla pelkkä automaattinen itseään toistava musiikkiraita ja kaikki heittäytyy emoiksi sen jälkeen. He pitävät kunnon aivopierumyrskyn ja meidän yksi sankarikaveri lähtee moottorikelkalla metsän halki etsimään apua.

Sitten kuvataan viisi minuuttia kuin meidän urpo kelkkailee ja taustalla soi se hirvittävä kasiohumppa. Loppujenlopuksi maassa on hätäraketti ja meidän kaveri pysähtyy… eikuin se hätäraketti olikin muukalaisten jokin tainnutuspaska ja sitten meidän sankari kaapataan hienolla stillkuva paskaefektillä.

Seuraava looginen askel on että näytämme Manitobassa sijaitsevaa tuppukylää jossa ihmiset juoksee ympyrää ja massa on ufojen ”kaappauskaasua” tai mitä ikinä. Ylhäällä lentää pölykapseliufoja narussa ja kaikki on yhtäkkiä maassa kaatuneena.

Sitten palataan meidän sankareiden mökkiin jossa he saavat kosketuksen ufoihin kuin he kysyvät kuinka monta teitä on sielä ja missä sijaitsette, he eivät kerro ufoille mitään. Pienen suunnittelun ja mietiskelyn jälkeen he lähtevät ulos etsimään kaveriaan ja suunnistamaan kaupunkiin.

Maisemahortoilua kestää sellaiset nelisen minuttia ja se infernaalinen casio piipitys ei lopu sitten niin millään! Sitten he tekevät nuotion, istuvat alas ja meidän Einstein kertoo yhden huonoimmista ufoteorioista ikinä.

Ja se menee kutakuinkin näin: Ufot ei tule maan ulkopuolelta vain sen sisältä, kuin mars oli lähellä maata niin osa ufoista siirtyi marsiin kuin maassa ei voi elää, osa sitten kaivautui maan uumeniin. Ahaa… no tottakai! Miksi itse en keksinyt tätä!?

Kuin porukka lähtee hakemaan lisää risuja ja keppejä pitäen notskin lämpimänä hortoilee yksi meidän kavereista ja jäätyy kuoliaaksi, muut eivät edes etsi häntä ja yhtäkkiä akka hortoilee yksikseen keskellä Kanadan kylmiä metsiä. Kuin hän on aikansa hortoillut niin löytää hän itsensä junaradalta ja juoksee lujaa raiteita pitkin ja vastassa on meidän herra Einstein. Kuin he kävelevät junarataa pitkin niin näemme kuvan missä lantiovaatteissa oleva nuori tyttö ja poika käyskentelee niityillä ja elokuva loppuu tähän.

Jee! Kukkia sataa ja sateenkaria lentelee kaikkialla.

Errrh… mitä helvettiä? Tähänkö tuhlasin puolitoistatuntia minun elämästäni tähän kympin budjetilla tehtyyn ufoschaisseen!

Jooooooo ja juonessa oli potentiaalia mutta kaikki muu oli täyttä paskaa. Jos arvosana tälle jätekasalle pitää antaa niin se on kaksi ja puoli turhaketta.

Arvosana:

T – T – ½                                                 2½ / 10

They Tube!

Kaksi ulostekimpaletta löysin You Tuben ihmeellisestä mailmasta.

Ensimmäinen kokkare.

Toinen kokkare.

Ilmeisesti koko elokuva on myös tuubissa palasina, etsi They Part x jos haluat tappaa itsesi kivuliaasti.

Invasion from IMDB

Jos näette tämän elokuvan jossain niin...

Värikästä ja tuhaa iltaa! Uskoisin että turhuutta tarvitaan lisää tähän internetiksi kutsuttuun tiedon valtaväylään ja tarjoan sitä Terror Toonsin muodossa.

Terror synopsis: Perheen nuorin sisko saa itselleen uuden piirretty DVDn jonka nimi on Terror Toons, heidän vanhemmat lähtevät jonnekkin päiväksi ja kolme siskosta jää taloon. Yksi heistä laittaa Toonsin sisään ja sitten alkaa tapahtua…

Terror Toons

Tämä elokuva on hyvinkin hämmentävä sillä se on psykedeelinen, outo, paska, paska, paska ja jaksoi naurattaa todella paljon. Goresta plussat pojille sillä harvoin näkee näin nautinnollista gorea indie jöötissä.

Ohhoh toi synopsis itsessään oli jänskempi kuin itse elokuva noh ei se mitään! Aloitetaan tämän tuuban purku klassisesti miten elokuva alkaa. Ukko makaa ilmeisesti jossain sairaalan leikkuupöydällä ja ympärillä pyörii ärsyttävä vihreää goblinia muistuttava tohtori valkoisessa asussa räkättäen tautotta. Ukko ihmettelee missä hän on ja meidän tohtori alkaa leikellä häntä repien suolet pihalle, hyvää gorea.

Vai olikohan tämä se oikea elokuvan kansi.

Sitten tästä päästää alkuteksteihin joka on hirvittävää 70-luvulta tuttua hippiväriloistoa kamalalla lastenohjelmahumpalla varustettuna.

Nyt sitten pääsemme meidän tähtiperheeseen kiinni jossa nähdään meidän iskä ja äiskä joka on koomisesti kunnon ladyboy ja tätä ei edes peitellä(älkää kysykö miksi) lähdössä jonkun tutun häihin hienolla avobemarillaan. Huutaen autosta vielä että sitten ei ketää kutsuta taloon erityisesti poikia.

Sitten meidän nuorin sisko hakee postin, avaa paketin ja on onneissaan kuin sai oman Terror Toons DVDn. Siskokset nälvivät toisiaan ja nuorin lähtee tuijottamaan yläkertaan omaan huoneeseen tätä paskal… siis Terror Toonsia.

Alakertaan jääneet siskokset käyvät moraalisen taistelun siitä että kutsuuko he pojat kylään ja kutsuvat kyllä loppujenlopuksi. Samalla kuin pojat raahautuvat punttikselta mestoille niin nuorukainen uppoutuu Crap Toonsin mailmaan jossa näytetään jokin ihme kohtaus tikkarivarkaudesta jossa poliisi pidättää pahiksen.

Seuraava Excrement Toons osio on kuin meidän tulevat pahikset esitellään eli goblin tohtori Dr.Carnage ja tuleva apina/gorilla/persenaama salamurhaaja Max Assassin. Dr.Phagotry luo meidän Fap Assassinin makakista ja ruiskuttaa siihen mustaa mömmöä ja kämäsien paint efektien jälkeen meidän liila apina on syntynyt.

Tässä herra Tohtori(vas.) ja Apina(oik.)

Ja siirrymme takaisin alakertaan missä meidän vähä-älyiset hormoniritsat kokoontuvat ja miettivät mitä tehdä, pojat ehdottava nakupokeria ja tytöt haluaisivat kokeilla Ouji lautaa ja sopua tästä ei syntynyt. Pienen aivopier… siis aivoriihen jälkeen he päätyivät strippi Oujiin eli MITÄ HELVETTIÄ!? Pääsisimmekö sinne yläkertaan kiitos. Kiitos.

Yläkerrassa meidän keharisisko on hypnotisoitunut tyypilliseen mustavalkoiseen spiraaliin ja hirvittävien efektejen saattelemana meidän parivalkakko Phagotry ja Ass-assin putkahtavat yläkerran huoneeseen ja repivät meidän pornotähdeltä selkärangan irti. Dudi ja jos nyt tuo helevetin lääkäri ei lopeta tuota räkättämistä niin revin itseltäni silmät päästä ja kävelen järveen! AAAARGH!!!

Meidän alakerran strippisessio keskeytyy kuin yksi siskoista menee katsomaan nuorinta siskoa ja hän näyttää olevan ok ja urpo palaa takaisin alas. Sitten ovikello soi ja he luulivat että saisivat tilaamansa pitsan mutta nuorimman sisko idioottikaveri tuli kylään ja suuntasi hänen huoneeseen. Sielä meidän Phagotry napsasi häneltä pään poikki saksilla ja viimeisteli nuorimman urpon.

Pitsakuski saapuu portaille mutta häntä vastaanottamassa oli Phagotry joka tappoi pitsamiehen. Sittenmeidän olohuoneeseen ilmestyy disko ja Phagotry ja Fapper ilmestyy tanssimaan ja porukka rupeaa nauramaan ja yksi nauraa(minä taas itken itseni) itsensä kuoliaaksi eli naama muuttuu siniseksi ja vuotaa kuiviin, ihan jees gorea.

Par-tae!

Kuin meidän poppoo pääse irti meidän tuhokaksikon lumoista niin he ryntäävät yläkertaan jossa näkevät siskon ja hänen kaverinsa kuolleena. Toinen pojista jää alas ja lähtee talosta ulos mutta pirullinen hippispiraali estää pakoyritykse, oh noes he vat loukussa! Niin olen minäkin, tämä paskakasa on mädännyttänyt kaiken mitä pään sisältä löytyy…

Sitten televisiosta putkahtaa poliisi joka tapaa siskokset ja antaa heille aseen samalla varoittaen että jos näette pahisduon niin käyttäkää tätä. Sitten poliisi menee alas, tutkii huonetta ja näkee päydällä donitsipaketin(har f’n har) haukkaa poliisi donitsin ja se muuttuu dynamiitiksi joka räjäyttää poliisin luurangoksi. Ahaa sieltähän se tuli tämä elokuva haukkaa minunkin mielestä aika pahasti jotain muutakin kuin donitsia.

Sitten meidän kolmikko kaapataan ja raahataan ilmeisesti johonkin tatterilavalle jossa lahdataan kaikki muut paitsi meidän vanhin sisko. Tämän päätteeksi sisko sinkoaa helvettiin(hei unohdit tämän levyn!) ja tapaa saatanan. Ei ei ei ei ei… koita vielä pysyä järjissäsi Turhamies sillä tämä elokuva loppuu varmasti pian, loppuhan?

Uusi joululahjaidea kaikille!

Sitten herra pirulainen kertoo hänen salakavalan juonensa… hän valloittaa mailman aamupiirrettyjen kautta koska kaikki piirretyt on tästä lähtien Terror Toonseja… tässä teille hymiö mikä kuvaa minun ilmettä juuri nyt O.O

Sitten meidän akka muuttuu vaaleanpunaiseksi supersankariksi ja lentää ulos helvetistä…. WTF. Talossa on saatanan levytehdas joka printtaa Arse Toons levyjä. Kuin meidän supersankari saapuu paikalle ja tutkii laitetta hänen taakseen hiipii meidän Max Fapper ja yrittää nujertaa meidän pinkin hirviön. Taistelu kestää lyhyen aikaa ja sankari katkaiseen urpolta kaulan ja murskaa Fapperin pään, sitten uutetan komiikan runsaudensarvesta materiaa *rumpufilli* PIERUHUUMORIA! Sankari tökkii apinan päätä ja samalla kuuluu pieruja… ymmärsittekö PIERUJA! HAHAHAHAHAHAHAHHAAHHAHAHAHAHAHAHAHAHAHHAHAHAAHAHAHHAAHAH! Sitt… hetkk…mi….ääää….. ÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!

Täytyihän paikalle saada vielä Phagotry joka yrittää piestä supersankaria mutta siinä käy niin että pinkki neito halkaisee Phagotryn pään.

Kuin vanhemmat saapuvat reissultaan näkevät he talonsa tuhoutuneena sisältä ja meidän pinkki sankari istuu ruumiskasan vieressä nauramassa. Pakko oli saada loppuun clifhanger sillä naapurin lapsi sai postissa Terror Toons levyn ja talosta kuului se hirveä kikatus….

Loppumietteet: …. … … . .. .. …. . . . …. . …. .. . . .. .,. . . . . .. .. . . .. .!

Riista ylläri!

Puoltatoista turhaketta enempää tämä tylsä hippipaska ei saa.

Arvosana:

T - ½                    1½ / 10

Terror Tube!

Elokuvan pääpahiksen kuolonhetket, saatte hyvän kuvan minkälainen koko elokuva on ollut.

Jonkun urpon tekemä kollaasi elokuvasta Rob Zombien tahtiin.

Crap Toons IMDBssä.

Muistakaa myös vilkaista ystäväni Dung Bugin lontoonkielinen lefeblogi sillä sielä on menossa lanta-maraton!

Ai että!

Iltaa, hyvin turhaa iltaa! DVD herkkua luvassa lukijoille Catholic Ghoulgirlsin muodossa!

Okei tässä pari faktaa ennenkuin pureudun tähän paskaläjään syvemmälle, tämän elokuvan kuvanlaatu, näyttely(tai sen puute), ääniraita, juoni ja maskeeraus on syvältä PERSEESTÄ. Kiitos.

Sitten zombin lailla synopsis herää haudasta: Juoni? Idea? Mikä? Missä? HÄ!? Tämä elokuva ei sisällä minkäänlaista juonta ja se ilmeisesti yrittää olla jonkinlainen nuorisopoppoon sevliytymistarina keskellä zombilandiaa.

Catholic Ghoulgirls (2005, kyllä, tehty vuonna 2005)

Ymmärrän kyllä sen että Shit Creek tarjoaa halpoja indie elokuvia paketissa mutta tämä pökäle on kuvattu käsikameralla kahden euron budjetilla ja sen laaduttomuus sai the Guy From Harlem elokuvan näyttämään Casablancalta.

Aloitan tämän arvostelun siitä miten tämä elokuva alkoi. Alkukuvassa oli joku uutiskanavan logo ja pilipalimusiikkia, sitten siirrytään itse studioon joka on isolla harmaalla lakanalla peitetty huone jossa on uutispöytä. Itse juontajat ovat kamalasti pukeutuneita urpoja jotka eivät osaa näytellä PÄTKÄÄKÄÄN ja he sössöttävät jostain elävien kuolleiden vallankumouksesta, sitten siirryttiin säähän jossa nähdään jyväjemmari ja maalattu riisitikku puhumassa dadaa. Kuin sääennuste on loppu niin studiossa nähdään narunpäässä roikkuva ase joka uhkaa uutistenlukijoita(MITÄ VITTUA HYVÄT HERRAT!?) ja uutiset loppuu kuin seinään.

Vessaharja tuli iloiseksi tästä elokuvasta!

Alkutekstit lävähtävät ruutuun jotka ovat hienosti tehty Paintilla ja taustalla soi ärsyttävä autotallipunk biisi. Paskaa paskaa paskaa.

Seuraavaksi esitellään meidän tyttökolmikko joka tulee kaupasta huorahtavineen asusteineen, hieno ääniraita mutta voisiko sitä puhetta pistää ISOMMALLE. Ei sitten ja seuraavaan kuvasarjaan siirrytään yllättäen jossa metsän reunalla lymyilee meidän toinen sankariporukka eli meidän poikanelikko, kiva musiikkiraita taas ja saisikos sitä DIALOGIA MITENKÄÄN KOVEMMALLE, ei ilmeisesti.

Poikaporukka kytee metsänlaidalla hengaamassa ja porukan kovis pistää nokkimijärjestyksessä toisen urpon ruotuun mahtavalla “lyönnillä” eli kaveri lyö selkeästi huti ja kaveri reagoi kahden sekunnin viiveellä eikä siinä vielä kaikki vaan parempi versio leikattiin tästä lyönnistä päälle joka kesti puoli sekuntia ja sitten istuttiinkin taas alhaalla ja VÄÄRÄ jätkä piteli leukaansa.

Yhtäkkiä puskasta kömpii zombeja ja porukka rupeaa “tappelemaan” niitten kanssa, en pysty sanoilla kuvailemaan kuinka kämästä se “tappelu” oli voisi verrata vaikka rullatuolisukellukseen talvella. Koreogra… tai siis koko tappelu oli hirveää, lyönnit meni selkeästi huti, porukka näytti enemmän harjottelevan jotain ja oliko kohtauksessa sitten yö vai päivä?

Ja kuin seinästä repäistynä pääsemme seuraamaan meidän tyttökolmikkoa jotka ovat jossain pyhäkoulun vessassa polttamassa röökiä oi mitä koviksia. Samalla kaksi nunnaa(?) yllättää heidät ja en saa mitään selvää dialogista kuin se on niin hiljaisella.

Nämä mihinkäänkuulunmattomat kuvasarjat senkun jatkuvat, yksi meidän tytöistä odottaa poikaystävänsä kyytiä ja he ovat lähdössä pois tästä kaupungista kuin zombit ovat vallanneet pienen tuppukylän amerikassa, meidän urpoämmä ei suostu tähän vain haulaa nähdä kaverinsa.

Hänen toiveensa toteutuu ja kotona ottaa suihkun, oli pakko saada paljasta pintaa kämäsellä tekosyyllä. Kuin meidän rouva on puhdas niin hänen kaveri, isä, serkku, veli tai vaikka Elvis tulee huoneeseen(häntä ei esitelty) ja rouva suunnittelee pakomatkaa jättäen herra tuntemattoman kotiinsa. Juuri kuin luulit pääseväsi kamalasta teennäisestä paljastelusta eroon niin hirviö ryömii ruutuun, joku tuntematon akka jostain hyppää päydälle ja hänen äijä katsoo samalla kuin hän hieroo maitolasia rintoihinsa… sitten takaa kävelee mies ja nostaa naisen alas ja alkaa suutelemaan häntä eikuin hän olikin zombi joka hyökkäsi akan kimppuun.

Tämä on äskeisestä kohtauksesta.

Kukaan ei ole hädissään ja mitään varotoimenpiteitä ei tehdä zombeja varten ja levinneisyys on ilmeisesti laaja.

Koko porukka sopii että he tapaisivat lähikapakassa ja siirrymme sitten poikaporukan mukaan johonkin taloon jossa yhtä heistä on ilmeisesti purtu(Missä? Milloin? Mitä?). Dialogi haisee tuoreelta läjältä ja meidän kaveri “muuttuu” zombiksi eli kän pärskii ketsuppia ja jauhelihaa, onkohan he saaneet tukkualennusta ketsupista kuin sitä tässä leffassa kuluu paljon.

Väliaikainfo, tämän elokuvan dialogi koostuu viidestä sanasta, tässä ne ovat: Fuck, shit, shut the fuck up, ass ja fuking sandwich.

Lähtee meidän poikapoppoo uutta kaveriaan pakoon ja pääsevät baariin jossa meidän kiroilukone hakee varastosta leipää ja yhtäkkiä varastossa on kuusi zombia jotka syö hänet elävältä, yllättävän rauhallisesti meidän leipämies sen ottaa sillä hänestä ei pääse pihahdustakaan.

Übar win!

Sitten yksi meidän akoista lähtee kävelemään baariin ja matkalla hän teilaa zombeja katanalla… mistä… äh unohda koko juttu sillä tässä elokuvassa ei ole mitään järkeä! Sama kuin yrittäisi ratsastaa lantulla sukellusvenettä pakoon! Harvoin elokuvan laatu rupeaa nakertamaan nautintoa mutta tämä kengänauhabudjetilla tehty paska on hutaistu kokoon hätäisesti.

Kuin kaikki vihdoin saapuu baariin lähtevät he hortoilemaan pitkin pitäjää jonnekkin vain ilman päämäärää aseinaan katana, pesis ja golfmaila. Runnovat he itsensä zombejen läpi jotka vain kävelee kuin 90 vuotiaat mummelit mutta kuitenkin saavatmeidän sankarit kiinni.

Tämä kuva on parempi kuin koko elokuva.

Kuin budjettiakaan ei ole niin aseita he eivät käytä niinkuin pitäisi.Yhdessä vaiheessa porukka erkanee ja kaksi jäljellä olevaa jätkää jää tappelmaan zombejen kanssa kuin akat pakenevat kellariin, ukot kuolevat ja akat nyyhkyttää kellarissa. Kuin yksi meidän pojista lähestyy muuntuneena akkoja kellarissa niin ne kaksi nunnaa tulee ampumaan zombilta aivot pellolle eli taustalla kuuluu aseen ääni ja akkojen päälle ruiskutetaan selkeästi ketsuppia.Yksi huvittava piirre tässä elokuvassa on se, että jos kuuntelee tarkkaan niin joissain kuvauksissa kuulee selkeästi arjen melun.

Sitten elokuva loppui ja huomasin että se oli todella hyvää nauruterapiaa mutta elokuvana täysi paska. Suosittelen vain hardcore b-lefejen faneille tai kaveriporukalla nautiskeluun.

Arvosana: Neljä turhaketta 

T – T – T -T                       4 / 10

Pahoittelut mutta enlöytänyt tuubista teille karkkia.

Lohdutuspalkintona teille kaunis kuva + IMDB!

Pääsiäismuuleja Ukrainasta

Voi kuinka iik kamaa...

Hyvin turhaa aamua/päivää/iltaa/yötä tässä DVD namilandiasta teille herkku nimeltä Screaming Skulss

Synopsista kehiin toivoo yleisö ja synopsiksen he myös saa:  Varakas uusi pariskunta on muuttanut taloon jota kummittelee vanhan rouvan haamu.

The Screaming Skull (1958)

The Screaming Bullshit

Ja eikuin lapio kouraan ja paskaa linkoamaan. Elokuva alkaa todella todella todella todella ja vielä kerran TODELLA paskalla alukemehustelulla joka menee kutakuinkin näin:  Tämä elokuva on niin pelottava että kaikille sen nähneille voi tapahtua mitä vain. Taustalla kuuluu paska “kauhumusa” ja arkku avautuu jonka sisällä lukee varattu teille. Paskoin melkein housuun naurusta ja taidan käyttää tätä tarjousta hyväkseni ja haudata itseni elävältä niin säästyn tältä kamalalta ripulisuihkulta.

Sitten tulee alkutekstit missä lampeen on kuivajäätä ja sieltä nostetaan narussa kallo tai sehän nousee sieltä itsekseen vähän niin kuin minun slämäri vierailee kohta päydällä.

Kuvanlaatu on itsessään ihan ok, mutta silti rakeista taattua viisikymmentälukua ja äänessä ei moittimista kaikesta saa selvää kuin pistää volaa vähän isommalle. Mitä kummaa näyttely ei ole niin kamalaa kuin voisi olla eli se ei ole sitä luetaan vuorosanat ekaa kertaa ennen kuin valahdetaan kameran eteen. Onkohan tämä sittenkään turhakekamaa, äh no onhan se eli jatketaan arvostelua!

Alkuteksteistä päästäänkin tutustumaan kauniin näköiseen taloon johon pariskunta loppujenlopuksi muuttaa kuitenkin meidän rouva vaistoaa jotain hämärää paskaa.  Ah,  no sehän oli tämä elokuva minkä hän vaistosi!

Muutenhan talon historiaa ei mitenkään selitetty ja kuin pariskunta halaa toisiaan niin olohuoneen oven ikkunassa näkyy mystinen hiippailija mikä on meidän apinafriikki puutarhuri, pariskunta ei huomaa häntä, ilmeisesti tiesivät että talossa asuu kehitysvammainen urpo.

Kuunneltua kolme minuuttia tylsää ja paskaa dialogia pääsemme tapaamaan paikallista pappia ja hänen vaimoketta kuin he piipahtavat katsastamaan uutta taloa. Olivatko he ystäviä vai kohteliaisuudesta piipahtamassa sitä faktaa meille ei sitten jaettu. Samalla meidän friikkitarhuri pylmähtää paikalle ja kaikki tervehtivät häntä.

Tässä näytetään pieni insertti missä mongoloidi puhuu taululle että aja heidät pois… siis katsojat vai pariskunnan?

Kuin tästä paskan tai siis pullantuoksuisesta tervehdyssaarnasta ei päästä eteenpäin niin leikkaaja katkaisi kuvan ja yhtäkkiä pappi ja mies puhuvat keskenään ulkona.  Pappi kysyi miten hänen vaimonsa voi koska hän menetti vanhempansa ilmeisesti traagisesti(sitä ei tulla kertomaan elokuvassa) vastasi tähän meidän mies haluan hänen ajattelevan vain iloisia ajatuksia että hän voi paremmin eli sieniä aamiaiseksi, piriä päivälliseksi ja pää täyteen viinaa päivän päätteeksi!

Kuin äskeinen kuvaus loppui kuin seinään pääsemme vaimokkeen ja papin rouvan kanssa kiertelemässä paikkoja ja samalla heille tuli selkeäksi että yksi rouva on kuollut kuin mursi päänsä tämän lammen muurattuun kehikkoon ja jostain syystä hänen pääkallo on haudattu siihen. Varmaan ohjaaja on ottanut kunnon iskun päähän kuin on syönyt sieniä.

Caligula would be anally-intruding Druisilla while being copulated by a mighty slave-gladiator Then the massive crowd ejaculate in approval.

Näin syntyi tämä elokuva...

Nyt sitten ensimmäiseen kauhukohtaukseen, tyypillistä rouva herää yksi yöllä ja kuulee pauketta, kyseessä oli vain avonainen ikkuna ja samalla mies tulee kysymään missä mennään. Ei huono kohtaus mutta täysin paska tunnelmanrakennus koska äänet ja kuvaus sai sen yhtä tunnelmalliseksi kuin tunkisit pääsi jätesäkkiin ja potkisit seinää.

Seuraavana aamuna mies lähtee pidemmälle ilmeisesti työmatkalle ja rouva jää yksin. Hyvästeltyään hän näkee friikin perkaamassa pensasta ja yrittää tutustua häneen tarkemmin häneen ja friikki vie rouvan ilmeisesti kuolleen äitinsä muistomerkille ja sanoo että kuulen hänen itkevän(varmaan kuuli minut) siihen rouva vastasi että eihän kuolleet itke ja mongoloidi ampaisi tiehensä jättäen rouvan töllöttämään tyhmänä muistomerkkiä.

Seuraavana yönä kuin rouva tulee sisään ja kaappi aukeaa ja siinä on pääkallo… ai se olikin kauhukohtaus. Rouva juoksi ylös ja heitti kallon ikkunasta alas, hienosti kallo vieri taaksepäin kelauksella siinä maassa kuin “liikkuisi” itsekseen. Sitten kyseinen kallo kömpi takaisin ovelle ja se näytettiin kameraa heiluttaen mahdollisemman halpamaisesti. Rouva avasi oven kallolla ja otti pari askelta taaksepäin ja kaatui ja kallo vieritettiin(kyllä, vieritettiin siinä näkyi käsi) hänen jalkoihin kuin se olisi itse liikkunut.

Kuin mies tuli pidemmältä matkalta kotiin ja herätti meidän daamin, puhui hän painajaisestaan yhtä tunteikkaasti kuin olisi lukenut länsiväylää, oh the horror! Miehen suoritus oli hyvä ja niin on sjuatana kamareramihenkin kuin kuvaa suoraa valoon niin että koko ruutu on VALKOINEN, hyvä idis, kirjoitan osan arvostelusta valkoisella valkoista taustaa vasten!!

Kuusi viljelee hevosen avulla häntiä keskelle aavikko hyvät ihmiset ja muistakaa pestä hampaanne aina päivisin ! Huuhkaja painaa varsinkin kuin se on vedessä viisi kiloa uneliaisuuden ilo makkarakeitaalla on orpokodin yleisystävä! Ja sitten elokuvaan…

Vaimo sanoi miehelleen että haluaa muuttaa pois koska luulee tulleensa hulluksi, et ole ainoa vaimoseni et ainoa.  Mies puhuu papille ja pappi kysyy miten meinaa auttaa häntä niin vastaa mies että hän tarvitsee rakkautta parantuakseen ja minä rakastan häntä paljon, parannan hänet rakkaudella. Selvä, en kysy enempää!

Sitten he epäilevät että meidän vajassa asuva mongoloidi jekuttaa heitä koko paskan kallo -shown kanssa, ottavat he friikin kiinni papin kanssa ja mongoloidi kieltää tehneensä mitään.

Jättäen asian siihen meidän mies ajatteli että jos me poltamme tämän taulun mikä muistuttaa sinua äidistään niin pääsemme tästä kamalasta kirouksesta irti, mies ei usko vaimoaan että paikassa kummittelee kallon.

Kuin he polttavat taulun kuuluu taustalta ilmeisesti kirkaisu ja allas kuplii, taisi olla ensimmäinen kirkaisu koko elokuvassa jonka nimi on Bored out of Skull, älä edes yritä ajatella.

Sitten hänen vaimonsa pyörtyy ja mies luulee että friikki tekee taas pilaa heidän kustannuksella, hän kävelee friikin luo ottaa hänet kiinni ja kysyy “teitkö sen!?” lyöden häntä kolme kertaa(eli näytetään sama kohta kolme kertaa putkeen,  hyvä idis!). mongolidi kieltää tehneensä mitään ja mies lähtee pois herättelemään tajutonta vaimoaan ja samalla mies näkee kallon ja hautaa sen siihen pihalla olevaan pikkulampeen.

Tylsän dialogin seasta sain selville että mies ei halua muuttaa pois ja ei halua vaimoaan pöpilään. Kuin olemme kahdloneet tylsän ja huonon dialogin jälkeen pääsemme eeppiseen viimeiseen veret seisauttavaan yöhön!

Kuin meidän rouva menee etsimään miestään puutarhavajasta niin vajassa on hienosti pukeutunut nainen joka kävelee rouvaa päin iloisen musiikin tahtiin, rouva pelästyy ja lähtee juoksemaan… mitä vittua!? Se olikin kummitus ja haamu jahtaa nyt rouvaa hyppien iloisesti samalla kuin rouva juoksee henkensä edestä. Musiikkikin on hyvin sopiva tähän tilanteeseen, ota kauhumusaa, ripaus komiikkaa, rentouttavaa klassista ja pistä tehosekoittimeen samalla kuin paskalla trikkikuvauksella lentävä haamu jahtaa takaa rouvaa.

Tämäkin elokuva on saanut Turhake sertifikaatin! Onnea!

Pääsee rouva taloon jossa mies on valmistelemassa hänelle kaulakiikkua(aika velmu) ja juoksee rouva suoraa hänen syliin mutta mies kuristaa hänet. Kuin rouva kaatuu mahan niin mies kuulee koputusta ovelta ja luulee sen olevan pastori, mutta oh noes se olikin pääkallo hatussa! Eikun se rätti! Eiku räsynukke vai olikohan kyseessä meidän hieno haamu mikä oli kiinnitetty naruilla seinään. Mies näyttää haamulle kenkää ja lähtee etsimään kalloa lammesta mutta ei löydä sitä ja juoksee sisälle ilmeisesti viimeistelemään vaimonsa.

Mutta se ei onnistukkaan niin helposti koska paska leijuva kitisevä efektikallo lentää metsässä! Mies vaihtaa suuntaa ja paska leijuva kitisevä efektikallo lentää metsässä. Tästä pelästyneenä mies vaihtaa suuntaa ja paska leijuva kitisevä efektikallo lentää metsässä! Vihdon pääsee hän autolleen ja paska leijuva kitisevä efektikallo lentää metsässä ja putoaa hänen pelkääjänpaikalle. Sitten kallo hyökkää mieheen kimppuun(hienosti painettu se kallo kaulaa vasten) tappelu päätyy altaaseen ja edelleen meidän mies survoo kalloa kaulaansa ja tapellessa lammessa hienosti munaa sen ottamalla irti kaulaltaan.

Loppujenlopuksi ukko kuolee ja tulee aamu jolloin pastori löytää naisen ja hän kysyy miksi ja kaikki kävelee pikku lammen luo jossa näkyy meidän mies ja samalla se alkaa kuplia sitten THE END ilmaantui ruutuun.

Hmm… mitäs tästä miettisin… tylsä, sekavahko ja PASKA elokuva. Kolme ja puoli turhaketta.

Arvosana:

T – T – T½                                                                     3½  / 10

Screaming Tube!

Tuubista löytää niin paljon paloja ja koko lefe että en jaksa erotella niitä. Jos nappaa tuubihaku niin painakaa tätä

Scraming IMDB.

Hihhei ja nyt uimaan! 

Hei! Olen teidän paskaleffasukelluksen kouluttaja.

Pidä blogia WordPress.comissa. | Teeman Motion on tehnyt volcanic.
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.