Levyarvostelu: Unexpect – In a Flesh Aquarium

Albumin kansi.

Hyvää iltaa jälleen kerran! Nyt on luvassa silmäkarkin jälkeen musiikkikarkki! Kanadan maalta meille saapuu seitsenhenkinen ryhmä nimeltä Unexpect joka tarjoaa hyvinkin omalaatuisen musiikkipaketin teille.

Unexpect – In a Flesh Aquarium 

Bändi koostuu kahdesta kitaristista(jotka myös laulavat), vokalisti, basisti, rumpali, pianisti ja viulisti… heidän tyylinsä on… en oikein osaa kuvailla sitä kunnolla. Koittakaa pysyä mukana, tässä tulee esimerkki Dying Fetus menee sirkukseen jossa soitetaan klassista musiikkia.

Mistä aloittaisin… levyn nimi on In a Flesh Aquarium joka kuvailee sitä hyvin… kai. Ensimmäinen raita on pianolla alkava Chromatic Chimera johon liittyy viulu mukaan joka vain myöhemmin muuttuu säröllä höystettyyn blastaamiseen.. hetkinen… nyt ilmeisesti olemmekin jossain funkkaavassa sirkuksessa. Palaamme takaisin metalliseen olemukseen jonka taustalla soi funkkaava slap basso. Tämä kappale vaihtaa tyyliä niin usein että menin jo sekaisin mutta… ei helvetti että se kuulostaa hyvältä.

Siirrytään seuraavaan kappaleeseen jotta pääsemme eteenpäin. Kappale on nimeltä Feasting Fools joka alkaa psykedeelisellä äänellä ja rävähtää slappauksen avuin nopeatempoiseksi metallikappaleeksi jossa on hyvin miksatut lauluosuudet. Ööö… kaijuttimista kantautuu piraattimaista messuamista ja siitä pääsemmekin outoon lauluosuuteen. Kuin koitin saada kappaleesta selvää huomasin laulun takana svengaavan basson ja rummun yhdistelmän. Nom.

Kolmanteen kappaleeseen, en aio kyllä kaikkia erikseen arvioida mutta tämän meinaan koska se on minulle yksi parhaiten rakennetuista progressiivisistä kappaleista.

Kappale alkaa pienolla ja jonkinlaisella viulun ja kitaran yhteistyöllä kunnes kuvioon tulee rummut ja taustalla kuuluu ihana näpyttelyosuus Caothilta. Alun jälkeen seuraa nopeatempoinen hyvin perus heavyn oloinen.. siis jonkinlainen folk osuus? Täytyy ruveta kuuntelemaan tarkemmin sillä seuraavaksi korviin kantautuu outo brakedown joka kestää pienen hetken ennekuin naamalleni heitettiin kuolenmetallista tuttua blastausta ja sahariffiä oikein urakalla. Kappale hiljentää tempoaan ja loppuu kuin vanha gramofonista olisi loppunut veto. En voi muuta sanoa kuin tämä on tarttuva tauti joka kalvaa sisältä… sillä hyvällä tavalla.

Tästä on vaikea tehdä mitään ympäripyöreää yhteenvetoa koska jokainen kappale on omanlaisensa ja vaatii oman analyysisnä mutta yritän kuitenkin parhaani.

Omituista mutta jokainen kappale on tavallaan oma ”levynsä” ja ”jatkumoa” ei ole ollenkaan tai teemaa. Jokainen soittaja osaa hommansa la lyriikat ovat nokkelia tai hvyin outoja.

Vaihtelevuutta tässä levyssä riittää sillä Silence 011010701 kappale on jonkinlainen häiriintynyt dark ambient vivahteinen painajainen. Levy jatkaa tasaisen outa vauhtia ja loppu on eeppinen noin kahdeksan minuutin The Shiver ja lopetuksen kruunaa Psychic Juggles 11 minuttia kestävä härö.

Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen olin tyrmistynyt ja halusin kuulla levyn uudestaan, toisella kerralla sain jo kappaleista paremmin kiinni… kunnes huomasin että materiaali oli palanut pääkoppaan kiinni kuin huume. Tätä on saatava lisää!

Hyvät ja huonot puolet sitten. Tämä on elävä esimerkki levystä jota joko rakastaa tai vihaa ja se ei sovellu kaikille suuren sulattelumäärän vuoksi. Mutta jos annat mahdollisuuden ja annat yhtyeen viedä sinut läpi tämän musiikkisirkuksen voisin sanoa että olet kokemusta rikkaampi… hyvää kokemusta.

Arvosana:

Täysi kymppi! 10 / 10

Kappaleita Tuubista ja yhtyeen MySpace

Yhtyeen Myspace

Chromatic Chimera

Feasting Fools

Deser urbania

Levyarvostelu: Augury – Fragmentary Evidence

Noniin nyt lätsähtää kunnollinen korvakarkki Kanadan mailta nimittäin Augury on seuraavaksi hellimässä teidän tärykalvoja musiikillan eli levyarviota pukkaa!

Augury – Fragmentary Evidence

Levynkansi: Augury - Fragmentary Evidence

Teknisen mätön mailmassa on hieno raja milloin musiikista tulee itsetarkoituksellista kikkailua todellisen omistautumisen sijaan. Augury on saavuttanut sen rajan paremman puolen, upeaa kamaa niin että nousee karvat pystyyn.

Aloitetaan vaikka levyn laulu/lyyrisestä puolesta, vokaalit ovat hyvinkin perus räkäistä örinää, mutta sopii kyseiseen tyyliin kuin nyrkki silmään, kuitenkin voisi toivoa vaihtelua lauluun, tosin siinä astuu kehiin levyllä olevat vierailevat tähdet. Täytyy antaa propsit Sovereigns Unknown laulusuorituksesta.

Mitä lyriikkaan tulee niin kyseessä on runollisen jopa eeppiseen kerrontaan nojaavaa omituisen yhteiskuntakriittistäkin tekstiä. Vaatii pariin otteesen lukemisen ja kuuntelun että aukeaa lyyrinen mailma, ei parasta mihin olen törmännyt mutta ainakin ei putoa yleiseen angstisuuden tai turhuuden sudenkuoppaan.

Kuin laulusta ja lyriikasta ollaan päästy eteenpäin voimme ruotia kitaran, basson ja rumpujen tasapainoa.

Levy itsessään on miksattu hyvin mutta mikä kerää minulta todella paljon pisteitä on levyn basso-osuudet, Forest repii kaiken irti pahaa-aavistamattomasta bassokitarastaan niin että hirvittää. Kurkatkaapa vaikka kappaleita Simian Cattle, Sovereigns Unknown tai Aetheral. Yksi parhaimmista bassosuorituksista metalligenressä jopa, voisi varovasti jopa viitata pieneen bassovetoisuuteen.

Mutta ei parane unohtaa mureita kitarariffejä jotka kutittelevat tärykalvoja söpösti sillä monotonisuus ja tylsyys on niistä kaukana. Hyvinä esimerkkeinä ovat Brimstone Landcapes ja Skyless. Vaikka kitaraa saa vähän kaivella levyltä niin se löytyy hyvin edustettuna kyllä eli elkää peljätkö.

Rummut sitten Antonion johdolla ovat kirurgin tarkkoja ja virheettömiä, useimmat ihmiset dissaavat rumpuja tai ei saa niistä irti mitään kuin se kuulostaa ”äänivallilta” yleensä railakas blastaus voikin kuulostaa siltä. Haastankin teidät kuuntelmaan rumpuraitoja tarkemmin niin voitte huomata että siitä tulee turpiin ja kovaa sillä ihanalla tavalla.

Kappaleet seuraavat jonkinlaista runonkerronnalista teemaa ja Aetheralin ensimmäisestä pamauksesta lähtien levy pitää kuulijansa otteessaan, Simian Cattle hiipii jo kaiuttimista ulos ennekuin huomaat mitään. Levy kannattaa kuunnella koknaisuutena enemmänkuin yhtenä yksittäisinä kappaleina avautuu meinaan paremmin kuulijaparalle. Jokaisella soittimella on oma selkeä rooli mikä ei välttämättä ole itsestäänselvyys.

Kappaleiden yksittäinen arviointi ei oikein anna levystä kuvaa mutta voin parikin kohtaa teille valoittaa mitkä jättivät korviin isot jäljet.

Simian Cattlen basso-osuus ja voi luoja sitä fretless namiselua mitä Forest luo näppärillä sormillaan en ole kuullut yhtä sulavan herkullista riffittelyä jossa kitara ja basso on miksattu täydellisesti yhteen.

Sovereigns Unknown alku mikä lähtee rummuilla ja tremololla vain vähän ajan päästä puhkeaa tekniseen nirvanaan jonka laulutyyli lisää eeppisyyttä siinämäärin että ihoni menee kananlihalle.

Brimstone Landcapes on oudompi kappale akustisella kitaraherkuttelulla pikkuhiljaa liukuu herkullisen mätön saralle kunnes täysin yllättäen kuuloelimiin lätsähtää uneXpectin Leïlindel ooperallisella viserryksellä piristämään kappaletta ja taustalla erittäin räkäinen laulu luo hyvin mielenkiintoisen kontrastin. Osuus loppuu nopeasti ehkä liiankin ja seuraavaksi kolahtaakin leka naamaan ja kappale loppuu tyrmistyttävään blastattuun riffittelyloppuun.

Siinä mietteitä ja huonoksi puoleksi voi levylle sanoa että se ei sovellu taustamusiikiksi ollenkaan tai kuuntelempa tässä vain yhden kappaleen tai jos teknisyys ei vedä ei levy sovellu todennäköisesti sinulle ollenkaan. Muuten kannattaa vilkaista.

Arvosanaksi annan yhdeksän turhaketta!

Arvosana:

T – T – T – T – T – T – T – T – T                                     9 / 10

Kappaleet joita suosittelen on:

Simian Cattle

Sovereigns Unknown

Brimstone Landcapes

Skyless

Yhtyeen Myspace

Levyarvostelu: Blotted Science; The Machinations Of Dementia

Levynkansi

Ja turhakkeen lukijoita hemmotellaan levyarvostelulla!

Blotted Science:  The Machinations Of Dementia

Trio eli basisti Alex Webster, rumpali Charlie Zeleny ja kitaristi Ron Jarzombek ovat luoneet progressiivitä, teknistä ja instrumenttaalista metallia soittava yhtyeen joka kantaa nimeä Blotted Science.

Ja taustaa vähän näistä pojista:

Alex Webster on arvostettu basistijyrä Cannibal Corpsesta ja on soittanut muunmuassa sessiobassot Hate Eternal yhtyeelle.

Charlie Zeleny on Behold… The Arctopuksen sessiorumpali ja soittaa myös muissakin yhtyeissä sessiorumpalina. Hän tekee myös musikaalista yhteistyötä Dream Theaterin kosketinsoittaja Jodan Rudesin kanssa.

Sekopäinen ja hyvinkin omalaatuista kitaratyöskentelyä harjoittava Ron Jarzombek on pitkän linjan kitaristi joka on tullut huomatuksi Watchtower nimisessä yhtyeessä ja myöhemmin hän muodosti yhteen nimeltä Spastik Ink. Hän on ollut myös mukana hyvinkin monessa projektissa joita ei tässä ole järkeä luetella.

Esittelyt on näin esitelty ja eikun arvostelemaan!

Kappalerakanne on hyvinkin nopea jossa pääosin on ympätty nuotteja täyteen. Jos et kiinnitä huomioon mitä korvakäytäviin virtaa, tukkeutuu ne nuoteista hyvin pian eli tähän kamaan pitää keskittyä.

Tästä on vaikea lähteä erottelemaan miään erillistä kappaletta tai oikeastaan muutakaan. Koska kappaleet tai koehenkilöt miksi tämä trio kutsuu luomuksiaan ovat kaikki instrumenttaalisia eli niissä ei ole lyyristä puolta ollenkaan.

Kuin pistää lätyn pyörimää lautaselle rävähtää kaijuttimista ulos kappale nimeltä Synaptic Plasticity. Hiljalleen käyntiinä lähtevä pyörremyrskyn keskeltö erottaa hyvin jokasen soittimin ja kuin salama kirkkaalta taivaalta iskee Websterin matalaääninen moukari nuijimaan tärykalvoja, herranen aika mikä ääni, harva bändi saa näin munakkaan metallisen bassoäänen aikaan kuin Alex.

Se mistä täsä yhtyeessä pidän, on se että jokaisella soittajalla on oma rooli eikä ole pelkästään satunnaista katkonuottia syöksevää kitarista, taustabassoa ja kappaleen läpi pauhaavaa tuplabasaria niinkuin moni aloitteleva bandi tähän sudenkuoppaan on pudonut.

Täytyy ihmetellä Jarzombekin kitaratyöskentelyä, se vaikuttaa olevan terveen järjen ja hulluuden rajamailla pyörivää nuottisoppaa, puuroa se ei ole, jokainen riffi on tarkoin harkittu. Kuunnelkaa vaikka Laser Lobotomy kappaletta.

ADHD metronomi Zeleny takoo rumpuparkoja säälittä, uskomattomalla tarkkuudellaja käyttää joskus hyvinkin atonaalisia komppeja. Hän ei jää jälkeen missää vaiheessa.

Biiseissä ei ole kierrätyksen makua ja ilotulituksen keskellä on hämäränoloisia namipaloja kuten Narcolepsy kappale todistaa.

Kuitenkin näinkin hyvä lätty ei saavu ilman huonoja puolia, siihen tulee helposti öhky ja ei sovi taustamusiikiksi. Tämä bandi valahtaa siihen kategoriaan että joko siitä ei pidä ollenkaan tai sitä rakastaa. Arvosanaksi kiekolle annan yhdeksän ja puoli

Arvosana: 9½ / 10

Ja sitten kappaleet mitä kannattaa vilkaista ovat tässä

Synaptic Plasticity

Bleeding in the Brain

Amnesia

Yhtyeen Myspace

Behold… The Arctopus!

Levyarvostelu: Behold… The Arctopus; Skullgrid

Miten alottaisin tämänkin… jos progressiivin musiikki napostelee tai teknisemmän puolen “musiikkiporno” kolahtaa, tämä levy voi olla juuri sinulle!

Varoituksen sana, tämä ei ole ahdasmieliseille tai muutenkaan metallipuristeille suunnattu levy, pysykää pois jos tunnistatte itsessä näitä piirteitä.

Behold… The Arctopus(BtA) on Brooklynistä, New Yorkista tuleva trio, joka soittaa teknistä, kokeellista ja progressiivista instrumentaalista musiikkia. Kyllä, ei vokaaleja häiritsemässä korvakarkkia.

Noh… ensimmäisen kuuntleukerran kuin tämä levy tuli soittimestani ulos olin hölmistynyt ja raavin päätäni, jossa pyöri yksi sana: Hetkinen….? Sitten huomasin kuin en tehnyt oikeastaan mitään, rupesin jammaamaan kappaleen Canada tahtiin ja siitä heräsi mielenkiinto paneutua levyyn uudestaan, uudestaan ja vielä kerran uudestaan.

Ja eikun arvosteluun sitten…

Musiikki on kuin tekisi ristisiitoksen jazzista, Floridan kuolon scenestä ja huumaavista aineista. Kappaleet vaihtelevat yleensä hyvinkin katkonuoteilla rikastetuista osuuksista hitaimpiin osuuksiin ilman varoitusta, kitaristi Mike Lernerin, Warrkitaristi Colin Marstonin ja (ex)rumpali Charlie Zelenyn johdatuksella.

Kuunnellessa kappaleita tulee mietittyä, miten tästä sekamelskasta saa mitään irti, sitten kuuntelin kappaleita ja kuuntelin vain yhtä soitinta… silloin pääni räjähti. Mikä vaikutaa satunnaiselta ei sitä ole, on hyvin huolellisesti suunniteltua riffittelya höystettyny loistavaan rumputyöskentelyyn.

BtA ei soita standardikamaa vaan käyttävät klassisia vaikutteta omaavaa mathcoremaista kamaa, pojat ovat todella panostaneet tähän levyyn.

Otetaan esimerkkinä vaikka kappaleesta Canada, kahden minuutin kieppeilä alkava tunnelmallinen näpyttelysöölo saa veden kielelle. Kuin kuulee Colin Marstonin soittavan Warrkitaralla basso-osuuksia kuulostaa se ilkeältä ja sopii kuin nyrkki silmään. Taidokkaasta soitosta saa esimakua vaikka Scepters kipaleen loppupolelta. Tämän kaiken kuorruttaa vielä Charlie Zelenyn kirurgintarkka rumputyöstkentely joka on hyvinkin monimutkaista ja nopeaa käyttämättä liikaa blastbeattia.

Mikä ainakin minuun vetosi BtAn tuotannossa on sen ainutlaatuinen kappalerakenne, siinä missä muut teknisemmän puolen bändit onnistuu tekemään katkonuottisillisalaattia josta ei saa selvää, onnistuu kaikessa mielipuolisuudessaan BtAn kappaleet erottumaan toisistaan jolloin  levyn kuuntelu ei käy tylsäksi.

Tämän levyn kääntöpuoli on myös se mikä tekee siitä niin hyvän, musiikillinen ilotulitus. Se nimittäin voi käydä puuduttavaksi varsinkin jos et keskity edes minimaalisesti, tätä musiikkia täytyy todella kuunnella.

Arvosanaksi tälle kiekolle annan 9 /10

Kappaleet joita kannattaa kokeilla:
Canada
Scepters
You Are Number Six

Behold… the Arctopus MySpace